Julkaistuja kirjoja

Julkaistuja kirjoja

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Martin Luther King elää


Martin Luther Kingin kuolemasta tuli alkukuusta, tarkemmin sanoen 4.4., kuluneeksi 50 vuotta.  King muistetaan ennen kaikkea merkittävänä Yhdysvaltain mustien kansalaisoikeuksien ajajana. Sen sijaan nykypäivänä usein ”unohdetaan” hänen toinen tärkeä elämäntyönsä: hän oli myös vakaumuksellinen pasifisti, joka ankarasti arvosteli Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, mikä hänen viimeisimpinä elinvuosinaan kulminoitui Vietnamin sotaan. King sanoi suoraan että Yhdysvallat on suurin väkivallan aiheuttaja maailmassa. King sanoi myös, että vaikeneminen on petosta.
Kumpikaan Kingin päätoiminta-aktiviteeteista ei luonnollisestikaan miellyttänyt Yhdysvaltojen imperialistista valta- ja sotapolitiikkaa harjoittavaa establishmentia. Niinpä hänen kohtalonsa oli sinetöity viimeistään siinä vaiheessa kun presidentti John F. Kennedyn aivot levisivät Lincolnin tavarasäiliön kannelle.
Kingin murha ”selvitettiin” yhtä nopeasti kuin Kennedyn murha. Tuomio langetettiin James Earl Ray nimiselle pikkurikolliselle. Alusta lähtien oli selvää että hänet oli lavastettu; todistusaineisto oli mahdollisimman hataraa.  Ray myös itse elämänsä loppuun saakka kielsi murhanneensa Kingin, vaikka jossain vaiheessa häneltä oli tunnustus saatu puristettua.
Kingin omaiset eivät onneksi nielleet virallista ”totuutta”, vaan nostivat asiasta siviilikanteen. Pitkällisen tutkinta- ja oikeudenkäyntiprosessin jälkeen Memphisin oikeuslaitos antoi päätöksen viimein vuonna 1999. Sen mukaan Kingin murhan takana oli salaliitto, jossa olivat osallisina paikalliset viranomaiset, FBI ja liittovaltion viranomaiset.
Huomioitavaa – vaikkei yllättävää niille jotka maailman nykymenosta jotain ymmärtävät – on se, että Washingtonin (= Yhdysvaltojen, Nato-maiden ja EU:n) media lähes täydellisesti vaikeni tuomioistuimen päätöksestä. Tämä on täysin ymmärrettävää: tieto kun olisi mahdollisesti herättänyt suuren yleisön vaatimaan myös tuon vuoden tai vuosikymmenen kahden muun rikoksen – John ja Robert Kennedyn murhien – tutkimusten avaamista. Sitä ei Deep State luonnollisestikaan halua.
Kingin tarina ei kuitenkaan päättynyt vielä hotellin parvekkeella. King oli yhä elossa ja paikalle hälytettiin ambulanssi. Jo itse matkaan liittyi sellainen kummallisuus, että auto ei vienyt Kingiä kahteen lähimpinä sijaitsevaan sairaalaan, vaan vasta kolmanteen. Siitä huolimatta King oli sairaalaan saapuessaan yhä elossa. Paikalle tuli kuitenkin sairaalan johtaja kahden pukumiehen seurassa. Tämä ilmoitti että ”neekeri” joutaa kuolla ja ajoi muut pois huoneesta. Viimeisenä poistunut hoitaja näki miten miehet ensin sylkivät Kingin päälle ja sitten lääkäri tukahdutti tämän tyynyllä. Kingin murhasta monta kirjaa kirjoittaneen William Pepperin mukaan todistajalausunto on uskottava. Uskottavuutta puoltaa myös tarina itsessään, eli on kyseenalaista voisiko kukaan osata sellaista keksiä. Kertomus kuitenkin tukee itse salamurhahypoteesia; lopputulos oli viimeistä piirtoa myöten varmistettu.
Maailma ei ole Kingin ajoista lähtien tullut paremmaksi, päinvastoin: USA murhaa ihmisiä kiihtyvällä vauhdilla yhä useammassa – pommituslennoin vähintään 7 ja salamurhin ties kuinka monessa – maassa. Kingin kaltaista sodan vastustajaa sen sijaan ei maailmassa nykyään ole. Ja jos olisi, hän ei saisi ääntään enää kuuluville mediassa. Sen sijaan ’pikku kingejä’ onneksi toimii eripuolilla maailmaa pitäen Kingin unelmaa elossa. Nämä ovat ihmisiä, jotka eivät sorru petokseen, ts. vaikenemiseen.  Voidaan sanoa että King elää niin kauan kuin hänen muistonsa ja sanomansa elää.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Globalisaation Korkea Veisu


Ja tapahtui niinä päivinä, että länsimaiden superrikkailta kävi käsky, että kaikkien maailman valtioiden kaikki omaisuus tulee yksityistää (eli siirtää heille, 0,001%:lle, sillä vain heillä voi olla sen hallintaan resursseja). Käskyn toteuttaminen aloitettiin Chilessä paikallisten kenraalien ystävällisellä avustuksella. Perässä seurasivat Englanti Margaret Tacherin ja USA Ronald Reaganin toimiessa ylimpinä käskynhaltijoina. Kuin lottovoittona tapahtui pian Neuvostoliiton hajoaminen ja sen myötä koko Itä-Euroopan putoaminen 0,001%:n syliin sen kaupalli-seksi-elin-puistoksi. Pahan riitasoinnun Korkeaan Veisuun toi kuitenkin musta Vlad ryhtymällä patoamaan Venäjän varallisuuden virtaa 0,001%:n laariin. Alkoi Valitusvirsien alati jatkuva aikakausi. Pettymystä lievensi kuitenkin Eurojackpot; yksityistämisen teesit nimittäin saatiin ujutettua EU:n perussopimuksiin. Europuro tosin on yhä kapea ja matala, mutta tehokas ruoppaus tuottaa tulosta: Kreikkalampi on jo lähes tyhjennetty ja Ranskajärven sulkujen poisto hyvässä alussa. 

Eliitin harmiksi rahvas ei aina purematta niele alistettua asemaansa. Vuosituhannet eriarvoisuus oikeutettiin Jumalaan vedoten, mutta maallistuminen on vähentänyt tämän genren tehokkuutta. Niinpä yksityistämiselle kehitettiin modernit myytit, joita ovat "vapaus" valita, uusliberalismi taloustieteen lopullisena totuutena ja globalisaatio luonnonlainkaltaisena voimana. Myös ahneuden tunnetta käytetään syöttinä, joka pujotetaan kilpailuttamisen koukkuun: yksityistämisestä seuraa kilpailua, mikä puolestaan alentaa hintoja. Kilpailuttamisen koskiessa julkista palvelua, voidaan myytin mukaan veroja alentaa samoin kuin myymällä valtion ja kuntien omaisuutta (mikä siksi voidaan tehdä pilkkahintaan). Yhteisen omaisuuden myynnin hyöty on kuitenkin verrattavissa tarpeiden tekemiseen housuihin pakkasella - lämmittää toki jonkin aikaa. Myös klopalisaatiomyytillä on ahneuteen vetoava puolensa: vapaakauppasopimukset eli kaupan esteiden poistaminen laskee hintoja ja lisää talouskasvua. Parhaillaan tuputettavissa TTIP:ssa ja CETA:ssa ei kuitenkaan ole kyse tavaroiden kaupasta vaan 0,001%:n oikeudesta esteettä ottaa haltuunsa sopimuksen piiriin kuuluvien maiden yksityisiä ja valtioiden omaisuuksia. Siinä sivussa ympäristö-, gm- ym. säännökset tullaan kieltämään kaupan esteinä.

"Kehitys" on synnyttänyt itseään ruokkivan prosessin, jossa omaisuudet siirtyvät 0,001% haltuun kiihtyvällä vauhdilla, ja jossa se hypyttää valtioita miten haluaa. Onkin ilmeistä että esimerkiksi ns. sote "-uudistus" on tehty 0,001%:n veitsi Suomen hallituksen kurkulla.

"Kehityksen" päätepisteessä siintää kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta. Optimistinen visio on maailman laajuinen Neuvostoliitto. Uuden maailmaliiton merkittävin toimija ei aiemmasta poiketen ole valtio ja puolue, vaan muutama suuryritys, jotka eri teollisuus- tai muiden elinkeinohaarojen sisällä harjoittavat näennäistä keskinäistä kilpailua. Toimijoiden vähäisyys johtaa kartellien muodostumiseen, mikä taas käytännössä on kuin Neuvostoliiton valtiomonopolimalli. Koska samat yksilöt omistavat yritykset ristiin, muodostavat he politbyroon, jonka käyttää maailmanlaajuista valtaa. Toki vallitsee muodollinen demokratia, sillä rahvas saa vapaasti äänestää eri puolueita. Ne kaikki tosin harjoittavat markkinavoimiin vedoten samaa politiikkaa. Neuvostoliitosta poiketen 0,001%:n omistamat terveyskeskukset ym. sosiaalipalveluyritykset tarjoavat palveluja vain niille, joilla on varaa maksaa niistä. Vain rahvas maksaa veroja, jotka käytetään massiivisen armeijan ylläpitoon. Näin ollen rahaa kulttuuriin, luonnonsuojeluun yms. ei luonnollisestikaan enää ole.

Pessimistisen vision mukaan Venäjä ei luovuta luonnonvarojaan 0,001%:n käyttöön vapaehtoisesti, jolloin sen hitmän USA aloittaa sodan, mikä merkitsee ydinsotaa. Optimistinenkin visio tosin on vain väliaikainen vaihe, sillä pian viimeinenkin öljypisara on puristettu maasta, viimeisetkin mineraalit louhittu, viimeinenkin puu kaadettu, ja ilma sakeana kasvihuonekaasuista. Minkä jälkeen vedenpaisumus.

Aamen

lauantai 4. helmikuuta 2017

Chicagon teurastaja läks, Manhattanin maanikko tuli


USA:n uusi presidentti D. Trump sai vastaansa valtaisat mielenosoitukset ennen kuin hän oli ehtinyt tehdä yhtäkään päätöstä virassaan. Kun hän viimein alkoi tehdä päätöksiä, seurasi lisää mielenosoituksia. Mikäs siinä, demokratiassa, vaikka muodollisessakin, ihmisillä on oltava oikeus osoittaa mieltään. Sen sijaan mielenosoittajien johdonmukaisuus tuntuu olevan hukassa. Näin ainakin jos tilannetta vertaa hänen edeltäjänsä B. Obaman aikaan. Obaman toimikausien "rauhantekojen" saldo on seuraava:

- Vuonna 2016 USA pudotti 26.171 pommia, mikä tekee 72 pommia/päivä. Näistä "Nobel-lahjoista" saivat nauttia Afganistanin, Libyan, Jemenin, Somalian, Syyrian, Irakin ja Pakistanin kansalaiset huolimatta siitä, että yksikään kyseisistä maista ei ollut sotatilassa USA:n kanssa. Kaikkiaan Obaman kaudella pudotettiin tai ammuttiin yhteensä 120.000 pommia tai ohjusta. (Lähde: Council on Foreign Relations) Lahjat sisälsivät usein köyhdytettyä uraania ja rypälepommeja (jotka on kansainvälisellä sopimuksella kielletty).
- Obaman kaudella miehittämättömien lennäkki-iskujen määrä kasvoi kymmenkertaiseksi Bushin kauteen verrattuna. Niissä on arvioitu kuolleen 4700 ihmistä, suurin osa siviilejä, naisia ja lapsia. Obama henkilökohtaisesti valitsi iskun kohteet joka tiistai (New York Times). Sotilassaattueiksi määritellyt kohteet osoittautuivat usein myöhemmin häiksi, hautajaisiksi tai muiksi perhetapaamisiksi.
- Vuonna 2011 Obama väitti Libyan presidentin Muammar Gaddafin valmistelevan kansanmurhaa (on jälkeenpäin todistettu valheeksi, jonka päättäjät USA:ssa ja Euroopassa tiesivät jo tuolloin).   Valheen seurauksena USA ja sen vasallivaltiot tekivät noin 9.700 iskua Libyaan. Iskuista yli kolmannes kohdistui siviilikohteisiin. Misurata ja Sirte pommitettiin maan tasalle. Pommituksissa on arvioitu kuolleen viisikymmentätuhatta libyalaista, joista huomattava osa siviilejä. Vuoden 2011 jälkeen maa ajautui kaoottiiseen tilaan, jossa eri klaanit ja muut ryhmittymät taistelevat keskenään.  Rangaistuksena tottelemattomille sotaherroille rauhanpresidentti määräsi 496 uutta iskua vuonna 2016.
- Syyriassa Obama (jälleen valheellisin perustein) alkoi yhdessä eurooppalaisten vasallivaltioiden ja Persianlahden öljymaiden kanssa rahoittaa ja aseistaa sekopäitä, jotka kutsuvat itseään muslimeiksi. Saldo: arvioilta 500.000 kuollutta ja moninkertainen määrä eri tavoin vammautuneita. Obama ja hänen liittolaisensa ovat pudottaneet maahan 24.700 pommia ja ohjusta. Niillä on tuhottu rakennuksia ja muuta infrastruktuuria sekä Syyrian kansalaisia, mutta ISISin joukot jätettiin rauhaan.
- Obaman kaudella USA:n armeijan erikoisjoukkojen toiminta-alue tuli käsittämään pakolla tai "vapaaehtoisesti" 138 valtiota. (Bushin kaudella n. 60 maata.) USAFRICOM on laajentunut toimimaan lähes kaikissa Afrikan maissa.
- Samaan aikaan kun USA:n liittolaiset Saksa ja Ranska yrittivät rauhansopimusta Ukrainassa (ns. Minskin sopimus), USA lähetti aseita ja sotilasneuvonantajia maan armeijalle.
- Obama aloitti uuden ydinasekierroksen. USA:n varustelumenot olivat viime vuonna suuremmat kuin kenenkään aikaisemman presidentin aikana II maailmansodan jälkeen (inflaatio huomioituna). 
- Obama myi enemmän aseita muille maille kuin kukaan aiempi USA:n presidentti. Erityisessä suosiossa oli Saudi-Arabia, mikä käytti aseita Jemenin pommittamiseen. 10.000 siviiliä kuollut.
- USA:n rajojen sisällä maan poliisi ampui enemmän mustaihoisia kuin koskaan aiemmin. Obama ei ryhtynyt lainsäädännöllisiin ym. toimiin saadakseen syyllisiä edesvastuuseen tai muuttaakseen poliisin toimintakulttuuria.
- Obama paitsi jatkoi kansalaisoikeuksia rajoittavaa Patriot Act -lakia, lisäksi allekirjoitti niitä vieläkin enemmän rajoittavan NDAA -lain.
- Obaman kaudella karkotettiin enemmän laittomia maahanmuuttajia kuin koskaan aiemmin (noin 3 miljoonaa).
- Muslimeja on vuoden 2001 jälkeen syrjitty USA:ssa kaikin mahdollisin tavoin ja esimerkiksi lentoturvatarkastuksissa heidän nöyryytyksellään ei ole mitään rajoja. Obama ei tehnyt elettäkään muuttaakseen tätä toimintakulttuuria.

Edellä mainitut teot eivät liikuttaneet kansalaisten omaatuntoa. Sen sijaan Trumpin määräämä maahantulokielto sai heidät raivon partaalle. Johtopäätös: tiettyjen maiden kansalaisten maahantulon estäminen on paljon suurempi rikos kuin heidän tappamisensa.  

Edellä kuvattu suhtautuminen kahden eri presidenttien toimiin ei ole sattumaa eikä se johdu pelkästää kyseisten herrojen henkilökohtaisista ominaisuuksista. Ennen muuta kyse on siitä, miten suuria kansajoukkoja manipuloidaan median avulla; mitä se kertoo ja millä lailla se kertoo ja mitä se jättää kertomatta. Niinpä Obaman rikokset ihmiskuntaa kohtaan usein vaiettiin tai sitten niitä valkopestiin. Sen sijaan Trumpin tekemisiä paisutellaan ja vääristellään.

Miksi näin? Miksi Trump on ollut koko länsimaiselle medialle punainen vaate? Ja kun puhutaan mediasta, pitää muistaa että se on vain suurpääomapiirien äänitorvi; puolueetonta mediaa ei ole. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, sanoo vanha sanonta. Miljardin taalan kysymys: miksi Trump ei kelpaa? Hähän on liikemies ja miljardööri, ainakin omien sanojensa mukaan. Eikö hänen tulisi olla median suosikki? Tämä menee mystiikan puolelle. Voi vain esittää arvauksia.

Ensinnäkin vaikka Trump epäilemättä on varsin varakas, on hän kuitenkin keppikerjäläinen tosi rikkaisiin verrattuna. Lisäksi hän on nousukas, joka vielä leveilee omistuksillaan. Superrikkaat pysyvät varjoissa. Hän herättää tietyissä piireissä kateutta ja syntynyt kateus saattaa ennen pitkää kohdistua myös muita rikkaita kohtaan. 

Toinen mahdollinen syy on Trumpin suhtautuminen ns. vapaakauppasopimuksiin kuten TTP:n ja NAFTA:an. Kyseiset sopimukset, erityisesti jälkimmäinen, kun siirtäisi maailman vallan avaimet lopullisesti kansainvälisten megayhtiöiden taskuihin. Jo tällä hetkellä yhtiöt pystyvät siirtämään tuotantonsa siihen maahan, jossa siitä saa parhaan mahdollisen voiton. "Vapaakauppasopimukset" mahdollistaisivat Bangladeshin työolosuhteet ja palkkatason myös länsimaihin. Sen sijaan Trumpin mallissa valtiot olisivat yhä merkittävimmät toimijat maailmanpolitiikassa. Oma arvoituksensa on se, ymmärtääkö Trump itse mihin ampiaispesään hän on päänsä pannut.

Kolmas mahdollinen syy liittyy Trumpin "rauhanpolitiikkaan"; hän kun vaalikampanjansa aikana lupasi parantaa maan suhteita Venäjään. Viholliskuvien ylläpito kun on tärkeää Yhdysvaltojen aseteollisuudelle. Ilman "hyvää vihollista" kansalaiset saattaisivat vaatia sotilasmenojen vähentämistä. Obaman aikana tätä vaaraa ei ollut, sillä aseteollisuus oli hänen merkittävin vaalirahoittajatahonsa.

Tapaus Trump on jälleen uudelleen (Obaman kaudella tämä viimeistään tuli ilmi) vahvistanut sitä näkemystä, että maailman todellinen valta on kansainvälisten megayhtiöiden ja niiden omistajien käsissä. Sen havaitsee esimerkiksi Saksan ja Ranskan johtajien käyttäytymisestä. Merkel ja Hollande ovat arvostelleet Yhdysvaltain presidenttiä tavalla, jota ei olisi voinut kuvitellakaan viimeisen 100 vuoden aikana. Heidän käytöksensä viittaa siihen, että he eivät usko Trumpin saavan todellista valtaa omassa maassaan. Perustuuko heidän asenteensa tietoon vai uskoon, on niin ikään arvailujen varassa. USA:ssa on voimakas liike Trumpin asettamisesta syytteeseen virkarikoksesta.

Aika näyttää mihin Trumpin ja talouseliitin valtataistelu johtaa. Luultavasti Trump palaa ruotuun. Presidentin virka, vaikka vailla valtaa, hyväilee todennäköisesti hänen itsetuntoaan enemmän kuin sen menettäminen kesken kauden. Tulemme siis näkemään jatkuvaa uhittelua USA:n ja Venäjän kesken, viholliskuvien löytämistä milloin Iranista, milloin Pohjois-Koreasta. Kuuba todenäköisesti palaa viholliskategriaan ja Venezuela pysyy siellä ainakin maan nykyisen presidentin Manduron kauden ajan, Kiinaa tietenkään unohtamatta.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Mistä aikamme sodat johtuvat?


Lähi-itä, Keski-Eurooppa, Afganistan, Pohjois-Afrikka kaaoksessa. Miljoonat syyttömät siviilit kärsivät sotien seurauksena. Suurta yleisöä nämä sodat eivät kuitenkaan näytä haittaavan. Niihin suhtaudutaan kuin luonnonilmiöihin, joita syttyy itsestään ja joille ei näin ollen mitään voi. Missä on rauhanliike ja sotaa vastustavat mielenosoitukset?

Aikamme sodat eivät kuitenkaan ole luonnonilmiöitä, vaan niihin kaikkiin on omat syynsä ja syyllisensä. Vähintään 90 % parin viime vuosikymmenen aikana käydyn sodan taustalla on yksi yhteinen selittäjä. Ongelman ydin piileekin tiedonvälityksen puutteellisuudessa. Siksi ihmiset eivät ymmärrä asioiden syy- ja seuraussuhteita.
Nykyisen ”virallisen” läntisen – siis USA:n ja EU:n, ei välttämättä Aasian, latinalaisen Amerikan tai Afrikan – totuuden mukaan viime vuosina käytyjen sotien syynä on esimerkiksi terrorismi, jota vastaan tulee taistella ja tietysti aseilla, kierot hullut islamistijihadistit, arabimaiden julmat diktaattorit tai Neuvostoliiton valtapiirin palauttamisesta tai jopa Länsi-Euroopan valloituksesta haaveileva Putin. Jos nämä ’viralliset’ totuudet kyseenalaistaa, saa välittömästi salaliittoteoreetikon poltinmerkin otsaansa. Ja sitä leimaa kaikki pelkäävät kuin ruttoa. Toisaalta vaihtoehtoisia näkemyksiä on mahdotonta edes saada läpi nykyisessa mediassa.
Suurimpana syynä vaikenemiseen on tosin totuudenmukaisen tiedon saannin puute. Useimmat ihmiset uskovat yhä – kuten ovat tottuneet vuosikymmenten ajan osin perustellusti – suurimpien sanomalehtien ja televisiokanavien tuottamaan ’tiedonvälitykseen’. Ei pitäisi, sillä valitettavasti nämä lähteet kertovat yhä enemmän joko puolitotuuksia, jolloin kokonaiskuva jää muodostumatta, tai luultavasti yhä useammin tietoisesti selviä valheita.
Länsimaisen ’virallisen’ tulkinnan mukaan valitsevat sodat, kriisit ja monien maiden sisäiset sekasorrot ovat siis täysin toisistaan riippumattomia paikallisina kansannousuja ja etnisiä konflikteja. Libyan ja Syyrian konflikti olivat seurausta arabikevään tukahduttamisesta ja Ukrainan kriisi Venäjän laajentumishalusta. Vastaava selitys annetaan myös Irakin, Somalian, Jemenin ja monen muun valtion alueella käytävistä sodista. Näin ei kuitenkaan ole. 99 % em. sodista on selitettävissä yhdellä ainoalla tekijällä. Ja tämä tekijä tunnetaan kirjainyhdistelmällä U, S ja A.



Sala- vai avoliittoteoria?

Maailman viimeisimmän kahdenkymmenen viiden vuoden tapahtumille voidaan löytää vähintään neljä, kirjallisesti tai muulla tavoin täysin dokumentoitua, sotilaspoliittisiksi suunnitelmiksi luonnehdittavissa olevaa olevaa käsikirjoitusta. Näin ollen tapahtumien ’ei-virallisen’ tulkinnan kannattajia ei voi leimata salaliittoteoreetikoiksi. Koska suunnitelmat ovat avoimesti kaikkien saatavilla, osuva termi voisikin olla avoliittoteoria.
Merkittävin suunnitelma tunnetaan lyhenteenä PNAC, mikä koostuu sanoista Project of New American Century. Tämä on 1990-luvulla kirjoitettu USA:n uuskonservatiivien tekemä suunnitelma maailman valloittamiseksi. Sen merkittäviä puuhamiehiä olivat mm. Bushin ministeriön apulaispuolustusministerinä toiminut Wolfowich sekä Robert Kagan. PNAC on USA:n äärioikeiston Mein Kampf 2000-luvulle päivitettynä.
Toinen merkittävä suunnitelma sisältyy Zbigniew Brzezinskyn kirjaan The Grand Chessboard. Harvardin yliopiston professorina toiminut Brzezinsky tuli tunnetuksi aikoinaan presidentti Jimmy Carterin neuvonantajana ja nykyinen presidentti Barak Obama on maininnut hänet tärkeäksi ideologiseksi oppi-isäkseen. Lisäksi monet Obaman ulkopoliittista neuvonantajista ovat olleet Brzezinskyn oppilaita. Kirjassaan The Grand Chessboard Brzezinsky esittää suunnitelman Venäjän pilkkomiseksi pikkuvaltioiksi. Se on siis Barbarossa-suunnitelma 2000-luvulle päivitettynä.
Kolmas suunnitelma paljastui mm. (muitakin lähteitä on) entisen NATO-kenraalin Wesley Clarkin televisiohaastattelussa. Kyseisessä ohjelmassa Clark kertoi miten hän pian vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen osallistui USA:n hallituksen virkamiesten korkean tason kokoukseen, jossa suunniteltiin Irakin valloittamista. Samassa yhteydessä selvisi, että Bushin hallitus suunnitteli yhteensä 7 valtion hallituksen kaatamista. Nämä olivat Irakin ohella Libya, Syyria, Somalia, Sudan, Libanon ja Iran.
Neljäs suunitelma tai pikemminkin suunnitelmatehdas tunnetaan kirjainyhdistelmällä NED, mikä on lyhennys sanoista National Endowment for Democracy. Tämän Ronald Reaganin kaudella perustetun järjestön päämääräksi asetettiin rahoittaa USA:lle mieluisten poliittisten ryhmien menestystä kaikkialla maailmassa. NED:in aikaansaannoksia ovat mm. Itä-Euroopan ns. värivallankumoukset. Näillä tapahtumilla ei ole mitään tekemistä sen paremmin demokratian kuin vallankumouksenkaan kanssa. Sen sijaan niiden tarkoitus on saattaa valtaan hallituksia, jotka noudattavat uusliberalistista talouspolitiikkaa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kyseisten maiden luonnonvarat sekä valtionyhtiöt ja muut julkiset palvelut tulee siirtää yksityiselle sektorille, ja kaikki kaupan ja pääomien siirron kansainväliset rajoitukset poistaa. Tämän jälkeen ne ovat helppoa riistaa kansainvälisille sijoittajille. Kyseisissä maissahan ei ole pääomia, ja valuuttakurssisuhteiden johdosta omaisuudet ovat myynnissä pilkkahinnalla. NED:in apujärjestönä toimii IMF, jonka rakenne ’uudistus’ -ohjelmat ovat köyhdyttäneet jo aiemmin kymmenet ns. kehitysmaat.  
Nedin lisäksi USA:ssa toimii useita muitakin vastaavia järjestöjä kuten esimerkiksi Brooknings institute sekä Council on Foreign Relations, CFR, joilla kaikilla on omat 'think tank'insa ja suunnitelmansa siitä, miten lisätä USAn valtaa maailmalla.
Salaliittoteorioiksi edellä mainittuja voidaan tosin nimittää sikäli, että länsimedia ei niistä kerro. Toisin sanoen niiden olemassaolo ja toiminta yritetään salata.   

Eli jos ja kun USA on vuoden 1991 jälkeen laajentanut sotaverkostonsa kattamaan yli 1000 sotilastukikohtaa lähes 200 maassa mukaan lukien useat Venäjän eteläpuoliset valtiot, unohtamatta Itä-Eurooppaan perustettavia ydinaseohjustukikohtia. Lisäksi tiedämme mikä oli Irakin Syyrian, Somalian ja Libyan kohtalo. Sudan on jaettu kahtia ja Iranin kanssa on käyty jatkuvaa uhittelua kauppasaartoineen ja valheellisine propagandakampanjoineen. Kun laskee yhteen neljä mainittua suunnitelmaa’ plus joidenkin arvioiden mukan yli neljä miljoonaa vainajaa lähes kymmenessä eri maassa, pitäisi jokaisen normalijärjellä varustetun yksilön tajuta, että kyse ei todellakaan ole toisistaan riippumattomista tapahtumista. 

Voiko USA:n politiikkaa järjellä käsittää?


Kirjoituksessa 'Mistä sodat johtuvat' käsiteltiin maailmassa viimeaikoina alkaneiden sotien aiheuttajaa, mikä siis yli 90 % on USA. Useimmat aloitetuista sodista vaikuttavat tarpeettomilta, suorastaan järjettömiltä. Herääkin kysymys, voiko USA:n politiikkaa järjellä käsittää?

Kyllä voi, kaikkia luonnonilmiöitä voidaan selittää. Ihmisen käyttäytymisen selittämisessä tarvitaan tosin myös historian ja kulttuurien tuntemusta.

Oma kysymyksensä taas on se, onko USA:n politiikassa jotain järkeä tai logiikkaa? Tähän voidaan suoralta kädeltä vastata: ei ole.

Lähdettäessä analysoimaan USA:n ulkopolitiikan olemusta, tulee ensinnäkin huomioida perinne, eli suurvaltojen kautta aikojen noudattama politiikka. Mutta tämä voi olla vai yksi näkökulma. Maailma on muuttunut ja sen mukana politiikka.

Mikä maailmassa on muuttunut? Teknologian kehitys ja huimasti lisääntynyt työnjako. Perinteinen suurvaltapolitiikka toimi siten, että valtio A hyökkäsi valtion B kimppuun ja joko valloitti sen kokonan tai osittain tai kahmi sieltä mahdollisimman paljon ryöstösaalista, mikä sitten kuljetettiin kotimaahan. Se ei enää toimi. Esimerkiksi Japanin ryöstö nostaisi köyhän kaukoidän maan kulutustasoa rutkasti parin vuoden ajan, mutta ei pidempään. Tämä johtuu siitä että nykyaikana kunkin maan varallisuuden luovat sen yritykset, niiden kyvykkyys valmistaa ja myydä sellaisia tavaroita, joita muut haluavat ostaa.
Niinpä imperialismi on viime vuosikymmeninä toiminut siten, että valtiot luovat yrityksilleen mahdollisimman hyvät edellytykset yhtäältä saada halpaa raaka-ainetta ja toisaalta myydä valmiita tuotteita mahdollisimman hyvään hintaan ilman kaupan esteitä. Näiden päämäärien varmistamiseksi voidaan toisinaan käyttää armeijan apua, mutta ei siten että alistettaisiin tietty valtio juridisesti hyökkääjän valtaan, vaan asettamalla sinne omalle maalle ja sen yrityksille myönteinen hallitus. Tätä metodia esimerkiksi USA on käytänyt jo yli sata vuotta sitten latinalaisessa Amerikassa ja toisen maailmansodan jälkeen kaikkialla maailmassa.

Uusi vaikkei aiemminkaan täysin tuntematon syndrooma syntyi toisen maailmansodan seurauksena. Kun USA oli päättänyt liittyä sotaan, käynnisti se massiivisen sotatarviketuotantosektorin. Kun sota oli ohi, olisi ollut luonnollista lakkauttaa se tai ainakin radikaalisti supistaa. Pian kuitenkin ilmeni tai keksittiin uusi uhka: Neuvostoliitto. Uhalle oli tiettyä perustetta, sillä Neuvostoliitto oli asettanut Saksan kukistamisen seurauksena joukkojensa haltuun saamien valtioiden johtoon ideologiset kumppaninsa. NL ei tosin myöhemmin pyrkinyt valloittamaan yhtään uutta maata, mutta USA leimasi kaikki maailman vapautus- tai sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavat liikkeet tai hallitukset sen kätyreiksi. Niinpä Neuvostoliiton uhkaan vedoten perusteltiin aina uusi varustelukierros. Tämä vähitellen yhä vahvisti sotateollisuden taloudellista valtaa. Syntyi syndrooma, jota presidentti Eisenhower kutsui sotilasteolliseksi kompleksiksi (jäljempänä Sotek). Hän myös jäähyväispuheessaan varoitti sen kasvavasta vallasta.

Sotekiin voidaan sotateollisuuden lisäksi laskea valtiolliset tiedustelupalvelut, yksityiset 'turvallisuusfirmat' sekä niistä riippuvainen pankkisektori. Sotek on ollut merkittävä vaalirahoittaja, ja sitä kautta se on lisääntyvästi saanut itselleen myöteisiä edustajia eri edustajainhuoneisiin niin osavaltio- kuin liittovaltiotasollakin. Ja mitä enemmän kongressi päättää sijoittaa aseisiin, sitä suuremmat mahdollisuudet Sotekilla on antaa vaalirahoitusta.

Kommunismista islamismiin

1980-luvun lopulla presidentti Ronald Reagan ryhtyi ymmärtämättömyyttään(?) solmimaan aseidenriisuntasopimuksia Neuvostoliiton silloisen presidentin kanssa. Lisäksi pian koko valtio lakkasi olemasta hyläten sosialismin. Kun arkkivihollinen oli kadonnut, olisi USA:n kannalta ollut luonnollista leikata rajusti myös varustelumenoja. Kultamunia munivan hanhen henki oli vaarassa. Se ei käynyt päinsä. Sotekin piirissä alkoivat hälytyskellot soida. Piti keksiä uusi vihollinen. 

Mistä sellaisen yht'äkkiä keksisi? Käsite terroristi toki tunnettiin - sitä oli jo kauan käytetty yksilöistä tai ryhmistä, joiden naamataulu tai mielipiteet eivät oleet imperiumin maun mukaisia - mutta sana voitiin yhdistää vain ETA:an, IRA:han tai eräisiin palestiinalaisryhmiin, eikä niistä ollut uskottavaksi viholliseksi.

Sen sijaan eräissä muslimimaissa olivat radikaalit voimat päässeet valtaan. Tällaisia olivat  Iran jo vuosikymmen aiemmin sekä Afganistan uutena tulokkaana. Lisäksi neuvostojoukkojen vetäydyttyä Afganistanista alkoivat muista maista sinne taistelemaan saapuneet uskonveljet palata kotimaihinsa. Nämä jo alkuaan fanaattiset jihadistit eivät enää sopeutuneet normaaliin elämään. Siksi he nyt alkoivat taistella islamilaisen valtion puolesta myös omissa maissaan. Niinpä uusia kapinoita aloitettiin tai vanhoja elvytettiin mm. Algeriassa, Libyassa, Bosniassa, Kashmirissa, Tsetseniassa ja Filippiineillä. Näistä aineksista Sotek kehitti uuden viholliskuvan: islamismi.

Islamismilla tultiin tarkoittamaan nimenomaan militanttia islamia. Idea oli monin tavoin nerokas: käsite kun samalla implisiittisesti leimaa koko uskontoa. Vertauksena voisi ajatella että sana fasismi olisi viime sodan jälkeen korvattu sanalla kristinismi. Käsiteen lanseeraus olisi varmaan herättänyt suurta vastarintaa koko kristillisessa maailmassa. Mutta se on Usaeunia mikä tänään määrää maailman kieliopin. Mamelukit ja hottentotit tyytyköön siihen.

Kun käsitettä islamismi 1990-luvun alussa alettiin käyttää, nimenomaan islamin nimissä tehdystä länsimaihin kohdistuneesta väkivallasta ei ollut näyttöä eikä varinkaan itsemurhaiskuista. Muslimien tekemiä itsemurhaiskuja alkoi tapahtua ensimmäistä kertaa Libanonissa 1980-luvun alussa, jolloin niiden tarkoitus oli operatiivinen. Toisin sanoen niillä pyrittiin karkottamaan USA:n joukot pois maasta. Pyrkimys onnistui ja USA vetäytyi. Islam ei siis ollut iskujen motiivi, mutta se liittyi asiaan siten että mikäli niiden tekijät olivat muslimeja - kaikki eivät olleet - piti heidän perustella asia jotenkin uskonnon avulla. Islamhan kieltää lähtökohtaisesti itsemurhan ja keskiaikana syntyneet jihadin teoriat myös siviilien vahingoittamisen. Jotta kiellot voitaisiin kiertää, perusteluksi tuli se, että myös lännen politiikka vahingoittaa siviilejä. Seuravaksi menetelmän ja sen perustelun omaksuivat eräät palestiinalaiset viimeisenä keinonaan taistelussa Israelin miehityspolitiikkaa vastaan.

Länsimaita kohtaan länsimaissa ei islamin nimissä iskuja tuohon aikaan 1990-luvun alussa tehty. Ensimmäinen muslimien tekemäksi väitetty isku tapahtui vasta vasta vuonna 1993 New Yorkissa kohdistuen WTO:n rakennukseen.

Koska islamismi ei vielä tuolloin voinut olla uskottava viholliskuva, tarvittiin muitakin pahan valtakuntia. Aluksi tällaiseksi nostettiin Irak ja sen johtaja Sadam Hussein. Kun USA:n Bagdadin suurlähettiläs oli ensin vilauttanut vihreää valoa Saddamin suunnitelmille valloittaa Kuwait, vedettiin matto hänen jalkojensa alta ja Husseinista kruunattiin uusi Hitler. Sota oli kuitenkin pian ohi. Samaan aikaan horjutettiin Jugoslavian perusteita ja pian maahan saatiinkin aikaan etninen konflikti, jonka syntipukiksi nimettiin Serbia. Niinpä koko 1990-luvun pahan valtakuntaa edusti Serbia ja paholaista sen presidentti Milošević.

Islamismista terrorismiin

Edellä mainituilla uhkakuvilla Sotek sinnitteli koko 1990-luvun ja sai ylläpidettyä USA:n veronmaksajat lypsylehminään. Muhimassa oli kuitenkin paljon parempaa ja vuoden 2001 syyskuussa jysähti kunnolla. Kaksoistorneihin kohdistunut isku tuli niin ajallisesti kuin massiivisuudessakin taivaanlahjana Sotekille. Siksi monet eivät usko sitä sattumaksi. Oli miten oli, islamismi oli tuolloin tehnyt tehtävänsä ja sai mennä ainakin päävihollisena. Nyt viholliskuvaksi leivottiin terroristi ja taistelun kohteeksi terrorismi. Sana korvasi kirjainlukunsa ja rytminsä puolesta kommunismin islamismiakin paremmin. Aluksi uhka henkilöityi Osama bin Ladeniin ja hänen valtaisaan Afganistanin vuoren luolissa sijaitsevaan komentokeskukseensa, jota tosin ei koskaan löytynyt. Samalla paholaisleima lyötiin talibaneiksi kutsutulle uskonlahkolle, joka tuli myös tuhota. Kun tuhoamisoperaation kuviteltiin olevan ohi, kaivettiin jälleen esiin vanha kelpo Hitler, Saddam, ja aloitettiin hyökkäys Irakiin.

Irakin sotaa pitivät jotkut edeltäkäsin noin iltapäivän kestävänä huviretkenä. Eikä montaa päivää kulunutkaan kun G.W. Bush julisti, että tehtävä suoritettu. Riemu oli kuitenkin ennenaikainen, sillä pian alkoi paukkua ja pauke on nyt kestänyt 13 vuotta.

Irakiin kohdistettua hyökkäystä on yleensä pidetty epäonnistumisena. Sotekin kannalta tarkastellen Irak on kuitenkin varsinainen kultakaivos. 

Mutta hyvätkin kultakaivokset ehtyvät aikanaan. Tarvitaan uusia valtauksia, siis vihollisia. Niitä nostettiinkin hatusta tarpeen mukaan: milloin maailmaa uhkasi Iran ja milloin Pohjois-Korea.

Vanhaa arkkivihollista Neuvostoliittoa silti muisteltiin kaiholla. Sitä ei siis enää ollut, mutta sen rauniolla kökötteli yhä suuri Venäjä. Venäjän ongelma vain on siinä, että se on markkinatalousmaa ja vieläpä kristinuskoa uudelleen herättelevä valtio. Sitä ei siis voisi demonisoida ideologisin perustein. Piti keksiä muu peruste. Se että Venäjä pyrkisi valtaamaan takaisin aiempia alueitaan olisi sellainen. Mutta kun tämmöisestä toiminnasta ei ollut merkkiäkään. Keski-Aasian pikkuvaltiotkin, joita kukaan ei edes osaisi sijoittaa kartalle, saivat olla rauhassa.

Vuonna 2008 kuitenkin tehtiin hyvä yritys. Georgian NEDin valtaan asettama presidentti Shakasvili houkuteltiin pommittamaan Etelä-Ossetiaa. Etelä-Ossetia kuului neuvostoaikana Georgian tasavaltaan ja sinne se myös maan itsenäistyttyä liitettiin. Ossetian asukkaat, jotka eivät ole etnisesti georgialaisia, eivät kuitenkaan halunneet kuulua Georgiaan vaan Venäjään. Syntyi konflikti, joka päätettiin ratkaista väliaikaisesti lähettämällä alueelle rauhanturvaajia. Ratkaisusta tuli pitkäaikainen ja kesti aina siihen asti kun Shakasvili hyökkäsi alueelle. Venäjä reagoi nopeasti ja ajoi georgialaiset joukot pois. Venäjä ei kuitenkaan pyrkinyt valtaamaan Georgiaa, joten tämäkin konflikti kuivui ainakin Sotekin kannalta kokoon.

Vasta Ukrainan vallankaappaus ja sitä seurannut maan itäosien kansannousu johtivat siihen, että Putinista virallisesti saatettiin kruunata uusi Hitler. Sotekille tämä oli mannaa.


Muita valtakeskuksia

Sotek ei silti kokonaan määrää USA:n ulkopolitiikkaa. Muulla bisnesmaailmalla on myös omia intressejään ja sekin pyrkii parhaansa mukaan vaikuttamaan poliitikkoihin vaalirahoituksen avulla. Näiden intressit saattavat olla ristiriidassa Sotekin intressien kanssa. Esimerkiksi Lähi-Idässä jatkuvat sodat saattavat häiritä öljybisneksiä.

Muita merkitäviä tahoja ovat kristillinen oikeisto mikä käyttää valtaa myös demokratialaitosten kautta. Tälle porukalle on ominaista äärikonservatiivisten arvojen kannatus niin kulttuurissa kuin taloudessakin sekä täydellinen alistuminen Israelille. Tämä taas johtuu siitä, että he uskovat Israelin olevan Jumalan valitsema kansa. Fanaattisuudessaan tämä porukka ei juurikaan eroa isisin jengeistä.
Merkittävä vaikuttajaryhmä on myös Israelin etuja ajava AIPAC, minkä jäsenet ovat amerikanjuutalaisia. Vaikka juutalaisten osuus väestöstä on vähäinen, saattaa niidenkin äänillä olla ratkaiseva vaikutus usein tasaväkisissä presidentin vaaleissa. Lisäksi juutalaisen pääoman hallussa on monia mediataloja sekä Hollywoodin tuotantokoneisto lähes kokonaan. Niinpä jokaisen presidentiksi mielivän on välttämätöntä käydä harjoittamassa nöyristelyrituaaleja AIPAC:in kokouksessa.

Näiden lisäksi ovat Amerikan erityisyydestä vakuuttuneet patriootit, jotka koostuvat niin uskonnollisesti kuin poliittisesti kaikista ryhmistä. Osa heistä kannattaa muun maailman alistamista USA:n vallan alle perinteisen suurvalta-ajattelun mukaisesti. Osa ei sitä kannata, mutta hekin uskovat Yhdysvaltain historialliseen tehtävään johtaa maailmaa ja toimia sen poliisina. Näin ollen lopputulos on käytännössä sama kuin imperiumuskovaistenkin. Eli USA:n armeijan tulee olla maailman vahvin ja kaikkialla ja se on aina oikeassa.

Sitten on toki huomattava ja kasvava joukko niitä, joiden mielestä amerikkalaisten tulisi hoitaa vain omat asiansa eikä huseerata ympäri maailmaa.

Kokonaisuutena eri intressiryhmien taistelukenttänä toimivasta USA:sta on syntynyt kyborgi, jossa eri instituutiot CIA, FBI, NSA, Pentagon, ulkoministeriö ym. elävät omaa elämäänsä ja toimivat kuin valtio valtiossa. Pentagonin päämääränä tuntuu olevan kehittää uusia aseita perusteella että se pitää kehittää mikä voidaan kehittää riippumatta siitä, onko sille tarvetta. NSA:n pitää kuunnella ja tallettaa kaikki mikä teknisesti voidaan toteuttaa jne. Kyse on evoluutioprosessista, mikä ei enää ole kenenkään hallinnassa. Sen voi pysäyttää ainoastaan talousromahdus, mikä tosin onkin väistämätön maan nykyisen taloudellisen kehityksen valossa. Siitäkään ei välttämättä seuraa hyvää, sillä jos maa romahtaa, emme voi tietää mikä hihhuliryhmä saa haltuunsa ydinaseiden laukaisuun tarvittavat koodit.

Isis - made in AYV


Kaikki jotka tuntevat hiukankaan kansainvälistä politiikkaa ja joilla on selkärankaa ilmaista mielipiteensä ymmärtävät, että ns. islamilainen terrorismi on 100% Amerikan Yhdysvaltojen luoma ilmiö. Erimielisyyttä ilmenee vain siitä, onko ilmiö luotu vahingossa vai tarkoituksellisesti sekä siitä onko liike yhä USA:n ”omistajaohjauksessa”. Joka tapauksessa on selvää, että Lähi-idässä ei vaikuttaisi sen paremmin al Qaida kuin Isiskään ellei USA olisi ryhtynyt kylvämään kaaosta aluksi Afganistaniin ja Irakiin ja myöhemmin Libyaan ja Syyriaan.

Se miksi useimmat ”maallikot” eivät asian oikeaa laitaa ymmärrä, johtuu luonnollisestikin siitä, että ”he” tekevät sen itse; toisin sanoen paikalliset - tai muslimit - taistelevat tällä hetkellä pääsääntöisesti toinen toisiaan vastaan. Miksi näin?

Jotta ymmärtäisimme sitä evoluutiota mikä on luonut "kansainvälisen terrorismin", on syytä perehtyä etnisen konfliktin olemukseen. Etninen konfliktin luominen on periaatteessa helppoa. Siihen tarvitaan vain tietyt 'raaka-aineet' ja kipinä. Allekirjoittanut kykenisi luomaan niitä kymmenittäin maailmassa, mikäli saisi tarvittavat resurssit eli tarpeeksi rahaa ja oikeat suhteet. Allekirjoittanut ei luonnollisestikaan koskaan tekisi sitä vaikka resurssit löytyisivätkin, mutta maailmassa on piirejä, joilla on sekä resurssit että motiivit, ja joilta puuttuvat kaikki moraaliset estot aiheuttaa väkivaltaa.

Uskonnollisen terrorismin koelaboratoriona toimi - tahallisesti tai tahattomasti - Afganistan. 1970-luvulla maassa oli saanut vallan jokinlaisen vasemmistolaisen eetoksen omannut hallitus, joka alkoi purkamaan siihen asti vallinnutta feodaalista järjestelmää. Niinpä maassa perustettiin kaikelle kansalle avoimia klinikoita sekä kouluja, joihin myös tytöt saattoivat tulla. Niinpä naisia alkoi tulvia myös yliopistoihin, joissa he saattoivat opiskella jopa minihameessa.

Hallitus suoritti myös maareformeja. Tästä eivät feodaaliherrat pitäneet. Myös naisten vapautuminen aiheutti näkästystä joissain piireissä. Niinpä mm. myöhemminkin mainetta saavuttanut Hekmatyar heitti happoa erään naisopiskelijan kasvoille. Kouluihin ja klinikoille alettiin tehdä terrorihyökkäyksiä. Hallitus luonnollisesti pyrki ottamaan rikolliset kiinni, mutta he alkoivat käyttää Pakistania tukikohtanaan sen hallituksen myötävaikutuksella. Niinpä Afganistanin hallituksen taistelu terroristeja vastaan oli varsin vaikeaa.

Samaan aikaan myös CIA alkoi tukea näitä 'vapaustaistelijoita' niin rahallisesti kuin aseellisestikin. Niinpä Afganistanin hallituksen tilanne aloi käydä yhä tukalammaksi. Se päätti pyytää apua Neuvostoliitolta. Aluksi NL torjui avunpyynnön, mutta muutti pian mielensä ja päätti lähettää maahan joukkoja. Tämän jälkeen USA alkoi avustamaan kapinallisia virallisestikin ja seurauksena oli koko 1980-luvun kestänyt sota, mihin otti osaa muslimeja kaikkialta maailmasta. Heille kyseessä oli jihad eli pyhä sota. Taistelijoiden joukossa oli mm. muuan sittemmin arvoon arvaamattomaan korotettu Osama BL. Sota päättyi kun Neuvostoliitto veti joukkonsa pois eikä maan hallitus enää yksin kauaakaan pystynyt taistelemaan USA:n huippuaseistamaa kansainvälistä joukiota vastaan.

Kymmenen vuotta jatkuneen sodan jälkeen Afganistan ei enää ollut entisellään. Tunnettu tosiasia on se, että väkivalta lisää väkivaltaa ja maa oli joutunut erilaisten keskenään taistelevien rosvojoukkojen haltuun. Tätä tilannetta käytti hyväkseen äärivanhoillinen Taliban -liike, minkä valtaan kansan enemmistö oli valmis alistumaan jotta maassa saataisiin aikaan edes jonkinlainen järjestys.

Mitä sodasta oli opittu? Kun tietyllä alueella tarpeeksi kauan soditaan, syntyy mitä väkivaltaisimpia liikkeitä, joilla on mitä fanaattisin ja yksioikoisin uskonnollinen tulkinta. Oli keksitty resepti, jota voisi käyttää hyväksi myös muulla. Ja sitä käytettiin hyväksi Irakissa, Libyassa ja Syyriassa.

Orwellin toteutunut visio


Englantilainen kirjailija George Orwell visioi lähes seitsemänkymmentä vuotta sitten kirjassaan Vuosi 1984 totalitaarisen yhteiskunnan prototyypin. Yleisen uskomuksen mukaan kyseinen vuosi koitti ja päättyi vapaampana kuin koskaan ja että vapaus on senkin jälkeen vain lisääntynyt. Mutta miten on? Tarkastelkaamme ensin lyhyesti Orwellin ennustusta ja sen jälkeen nykyhetken tilaa.

Orwellin tulevaisuudenvisio kuvaa valtiota nimeltään Oseania. Sitä hallitsee diktaattori nimeltä Isoveli, joka valvoo kansalaisten tekemisiä mm. näiden kotona sijaitsevien kaukovarjostinten avulla. Isoveljen vallankäytön apuna on puolueen sisäpiiri, joka käsittää 2% kansasta sekä ulkopiiri, joka niinikään on kuuluu yhteiskunnan ylärakenteeseen. Loput 85% kuuluvat proletariaattiin, eikä heillä ole minkäänlaista valtaa. Valtaapitävien päätöksiä ei saa julkisesti arvostella ja jo kriittinen ajattelukin on rikos. Kansan hallinnan tärkeitä välineitä ovat mm. ns. uuskieli sekä erilaiset iskulauseet kuten ’sota on rauhaa’ tai ’vapaus on orjuutta’.
Oseania käsittää nykyisen Iso-Britannian, Pohjois- ja Etelä-Amerikan, Australian ja Uuden Seelannin sekä osan eteläistä Afrikkaa. Se on yksi maailman kolmesta johtavasta suurvallasta. Toinen on nimeltään Euraasia, johon kuuluu Venäjä ja muu Eurooppa. Kolmas suurvalta on Itäaasia, ja se käsittää Kiinan, Japanin sekä osan niiden naapurimaista. Nämä kolme valtiota käyvät jatkuvaa keskinäistä sotaa siten että ovat vuoronperää liitossa toistensa kanssa. Niinpä Oseania on toisinaan liitossa Itäaasian kanssa ja sodassa Euraasiaa vastaan, toisinaan taas liitossa Euraasian kanssa ja sodassa Itäaasiaa vastaan. Aina kun vihollinen vaihtuu, Totuuden Ministeriö muuntaa historiankirjoitusta siten, että näyttäisi kuin Oseania olisi aina ollut sodassa kyseistä valtiota vastaan. Toisaalta kukaan ei itse asiassa tiedä ovatko sodat todellisia vai keksittyjä.

Usaeuania, nykymaailman hallitsija

Nykymaailman vastinetta Oseanialle voisi kutsua Usaeuaniaksi. Se tosin ei ole muodollisesti valtio, mutta sen hallintojärjestelmä on uuden teknologian johdosta tehokkaampi kuin minkään valtion koskaan aiemmin. Järjestelmä tunnetaan myös nimellä Washingtonin konsensus.
Usaeuania käsittää molemmat Amerikan mantereet – tosin eräät eteläisen osan maat pyristelevät siitä eroon – koko läntisen Euroopan sekä näiden mantereiden ulkopuolella kaikki Natomaat sekä eräät muut vasallivaltiot. Vallan ydin sijaitsee kuitenkin USA – Englanti -akselilla.  
Usaeuaniassa ei ole yhtä johtajaa, Isoa veljeä, vaan sitä hallitsee pieni multimiljardöörien kerho (mulmilk). Mulmilkit pysyvät aina taustalla, eivätkä kysyttäessä koskaan myönnä käyttävänsä valtaa. Pääasiassa heidän vallankäyttönsä tapahtuukin kulissien takana. Vallankäytön välineitä ovat mm. Maailmanpankki, WTO, IMF, yksityiset pankit sekä erilaiset luokituslaitokset.
Sisäpiirin muodostaa miljonäärien ryhmä, joka samaistuu mulmilkien ryhmään ja myötäilee näiden päätöksiä, vaikka ne usein ovat ristiriidassa heidän omien etujensa kanssa. Sisäpiiriin kuuluu myös virkamiehiä, poliitikkoja ja ammattiyhdistyspomoja ymv. Heistä on tehty lojaaleja mulmilkeille palkkatasoa radikaalisti nostamalla.

Ulkopiirin muodostaa keskiluokka ja ammattitaitoinen työväestö. Nämä taas samaistuvat sisäpiiriin.  Proletaarit sijaitsevat pääasiassa Usaeuanian ulkopuolella, missä tapahtuu huomattavin osa alku- ja teollisesta tuotannosta. Tosin myös Usaeuanian sisällä on joukko ihmisiä, jotka täyttävät proletariaatin tunnusmerkit ja heidän määränsä kasvaa jatkuvasti. Näitä ovat mm. työttömät, pätkätyötä tekevät, laittomat maahanmuuttajat ja asunnottomat.  Nämä ovat kuitenkin yläkerroksen kannalta vaarattomia, sillä he ovat jatkuvassa kiitollisuudenvelassa saamiensa almujen johdosta.

Päinvastoin kuin Oceaniassa, Usaeuaniassa ei ole kodeissa kaukovarjostinta, minkä avulla Isoveli tarkkailisi kansalaisten tekemisiä. Se ei ole tarpeen, sillä ihmiset luovuttavat ajatuksensa vapaaehtoisesti internetin, sähköpostien ja kännyköiden välityksellä. Niissä tapahtuvaa tietoliikennettä sisäpiirin on helppo seurata. Näin ollen väärinajattelevat voidaan helposti jo ajoissa ohjata proletariaattiin kuuluviksi.

Oikeat ajatukset ihmisten päihin asetetaan televisioiden ja tietokoneiden välityksellä. Osa kansaa lukee yhä lehtiä, mutta niiden sisältö ei muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta poikkea sähköisen median tarjonnasta. Median ”uutisten” sisällön raamit määrittelevät mulmilkien perustamat ajatushautomot. Käskynjakotilaisuuksina toimivat erilaiset kokoontumiset, joista tunnetuin on Bilderbergin ryhmän kokoukset. Niissä annetaan ohjeet siitä, miten kunkin valtion poliittisten ja taloudellisten päättäjien tulee toimia ja mitä lehtien kirjoittaa. Erityisen tärkeää on Usaeuanian yhteiseen ulkopolitiikkaan liittyvien tarinoiden sepitys. Ajatushautomoiden sepittämät tarinat levitetään mulmikien ja sisäpiirin omistamien tietotoimistojen kautta kunkin maan medioihin, jotka toistavat ne sellaisinaan.

Usaeuanian rauhaa ja demokratiaa uhkaavat kavalat viholliset

Myös Usaeuania käy jatkuvaa sotaa eri puolilla maailmaa  ja sillä on niin ikään kaksi suurta vihollista. Tärkeintä vihollista voisi kutsua nimellä Terroristan. Tällä valtakunnalla ei ole virallista hallintoa eikä tunnustettuja rajoja, mutta maantieteellisesti sen voi katsoa sijaitsevan Pohjois-Afrikan ja Intian välisellä alueella. Konkreettisesti se uhkaa Usaeuaniaa Afganistanin, Pakistanin ja Irakin alueilla, mutta lisäksi sillä on salaisia soluja Usaeuanian rajojen sisäpuolella. Yksi yhteinen tekijä Terroristanilla tosin on: islamin uskonto. Näin ollen kaikki muslimit ovat potentiaalisia Terroristanin kätyreitä. Siksi Usaeuanian asukkaiden valvontaa tulee harjoittaa ja jatkuvasti kiristää. Tämä koskee varmuuden vuoksi myös Usaeuanian alkuperäisasukkaita. Terroristanin asukkaat vihaavat Usaeuanian demokratiaa ja vapautta ja saattavat siten minä päivänä hyvänsä hyökätä sen kimppuun. Siksi kaikki mahdolliset varotoimet ovat välttämättömiä.

Toinen Usaeuaniaa uhkaava vihollinen on Hitlerania. Myöskään tällä valtakunnalla ei ole selvää maatieteellistä aluetta, vaan se saattaa ilmetä hyvin eripuolilla maailmaa. Olennaista tälle valtakunnalle on sen johtajan olemus: hän on Hitlerin inkarnaatio ja siten kaiken mahdollisen pahuuden ilmentymä. Tämä Uushitler rakastaa erityisesti oman maansa kansalaisten kiduttamista, tappamista ja raiskaamista. Hitlerin inkarnaatioita ovat tai ovat olleet Milošević, Ahmadinejad, Gaddafi, Al-Assad, Lukashenko, Chavez sekä Kim Il Joku – Pohjois-Korean johtajan nimi saattaa vaihdella, mutta hänen absoluuttinen pahuutensa säilyy. Pitkän kampanjoinnin ja eri hallitusvaihto-operaatioiden avulla Hitleraniaksi saatiin julistetettua lopulta myös Venäjä. Tämä oli erittäin hyvä uutinen, sillä kokonsa vuoksi sillä on paljon tehokkaampaa pelotella Usauanian kansalaisia kuin esimerkiksi Pohjois-Korealla.

Vaikka Hitleranian kansalaiset siis ovat johtajansa mielivallan kohteita ja siksi vihaavat häntä ankarasti, jostain syystä tämän pahuus on tarttunut myös heihin. Siksi tietoa heidän pahuudestaan ja kavaluudestaan tulee jatkuvasti pitää yllä elokuvien ja televisiosarjojen välityksellä. Koska Hitlerania Terroristanin tavoin vihaa Usaeuanian demokratiaa ja vapautta, tulee Usaeuanian olla jatkuvassa valmiustilassa Hitleranian suuntaan ja pommitettava sitä tasaisin väliajoin.

Hitleranian suurin vika on demokratian puute. Näissä maissa ei pidetä vaaleja. Tai jos niissä pidetään vaalit, ne eivät ole rehelliset. Tai sitten näiden maiden kansalaiset eivät ymmärrä äänestää Usaeuanian virallisesti hyväksymiä puolueita tai ehdokkaita. Tällä metodilla Hitleranian piiriin saadaan luokiteltua tarpeen mukaan mikä tahansa maa.

Toisaalta mikään edellä mainituista tekijöistä ei yksistään ole Hitleranian synnyn riittävä ehto. Maalla pitää lisäksi olla öljyä tai muita mineraaleja, sen tulee sijaita strategisesti tärkeällä alueella tai sen yhteiskuntajärjestelmässä tulee olla jotain vasemmistolaiseksi luettavia piirteitä. Em. kirouksista vapaat diktaattorit saavat jatkaa kansansa sortamista.

Nykyisen kahden kavalan vihollisvaltion rajat eivät toisaalta ole mitenkään selvät; Hitleraniasta saattaa toisinaan tulla Terroristan ja päinvastoin. Lisäksi molempien kanssa on menneisyydessä saatettu olla liitossa, mutta virallisen totuuden mukaan viimeisin vihollinen on ollut aina vihollinen. Esimerkiksi Saddam Hussein oli alun perin Usaeuanian liittolainen, sitten hänestä tuli Uushitler ja seuraavaksi terroristi. Usaeuanian nykyhistoriankirjoituksen mukaan hän oli aina terroristi.

Usaeuanian käymät sodat ovat oikeutettuja, sillä niihin haetaan YK:n valtuutus. Aina se ei tosin tule helpolla, vaan toisinaan on lahjottava, peloteltava tai uhkailtava jäsenmaita. Hyvä päämäärä kuitenkin pyhittää keinot. YK:n lisäksi Usaeuanian sodan legitimoinnin tehokkaita apuvälineitä ovat erilaiset ”ihmisoikeusjärjestöt”, joita mulmilkit innokkaasti rahoittavat. 

Uuskieli

Usaeuaniassa mulmilkien vallankäytön mahdollistaa siis tehokas ja keskitetty ”tiedonvälitys”.  Totuuden ministeriönä toimivat tarpeen tullen eri viralliset tai epäviralliset organisaatiot ja järjestöt. Pentagonin psykologisten operaatioiden osasto sepittää tarinoita Hitleranian ja Terroristanin olosuhteista ja tapahtumista. Täten varmistetaan kansalaisten tuki kullekin tulevalle sotaretkelle. Sotaa edeltävän informaatio-operaation juju on siinä, että vaikka tarinat ovat suurmmalta osin sepitettyjä, on niissä usein muutama prosentti siteeksi totta. Lisäksi kun Usaeuanian asukkailla on vuosisatojen takaa periytyvät vahvat ennakkoluulot esimerkiksi islamia ja Venäjää kohtaan, he suorastaan janoavat kauhukertomuksia. Siten näihin maihin tehtäville iskuille on helppo saada kansalaisten tuki.

Myös kielen hallinnalla on Usaeuanian vallankäytössä tärkeä osuus ihmisten manipuloinnissa. Tehokkaita vallankäytön uudissanoja ovat olleet globalisaatio, salaliittoteoria, humanitaarinen interventio, värivallankumous, arabikevät …

Nämä sanat eivät kaikki välttämättä ole olleet mulmilkien ajatushautomoiden sepittämiä, mutta heillä on ilmiömäinen kyky muuntaa ne itseään hyödyttävään uusiokäyttöön.
Globalisaatiota esimerkiksi perustellaan ihmisten välisellä vapaalla kanssakäymisellä, mutta todellisuudessa sillä pyritään legitimoidaan maailmanlaajuinen sijoitusten vapaus eli mulmilkien vapaus ottaa haltuunsa haluamansa luonnonvarat.

Salaliittoteorian käsite on ollut erityisen nerokas oivallus. Leimaamalla virallisten totuuksien kriittinen epäily sanalla ”salaliittoteoria” tukitaan nopeasti useimmat suut. Käsitteestä on tullut myös tehokas itsekontrollin väline, sillä Usaeuanian asukkaat innokkaasti syyttelevät toisiaan salaliittoteoreetikoiksi. 

Lausetta ’sota on rauhaa’ ei toki ole yritetty myydä kansalle, sillä Usaeuanian totuudenministeriön virkamiehet ovat paljon ovelampia kuin Oseanian. Usaeuaniassa sotaa kutsutaan rauhaan pakottamiseksi, humanitaariseksi interventioksi tai suojelun velvollisuudeksi.  Nobelin rauhanpalkinnosta on tullut ’Licence to Kill’. Tätä lisenssiä käyttääkin USA:n presidentti tehokkaasti antamalla jopa oman valtionsa kansalaisiin kohdistuvia tappomääräyksiä.


Usaeuanian synty

Orwell asetti ennustuksensa siis vuoteen 1984. Erehtyikö hän siinä? Itse asiassa uuden ajan airuet olivat tuolloin jo selvästi näkyvissä. 1970-1980 -lukujen vaihteessa valtaan nousi Englannissa Margaret Thatcher ja USA:ssa Ronald Reagan. Molemmat ryhtyivät soveltamaan politiikkaa, jota kutsuttiin neoliberalismiksi (=uusi vapaus). Tämä ”taloustieteilijä” Milton Friedmanin kehittämä oppi oli eräänlaista tieteellistä kapitalismia. Tosiasiassa sillä ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa vaan kyseessä on poliittinen myytti, jolla legitimoidaan vallan siirto demokraattisesti valituilta instituutioilta kuten valtioilta, kunnilta tai osavaltioilta suuryhtiöille. Opin nimeksi sopisi pikemminkin markkinatotalitarismi, sillä vallansiirto perustellaan aina markkinavoimiin vedoten. Mutta kuulostavathan käsitteet ’uusi’ ja ’vapaus’ paljon paremmilta. Vuonna 1984 tämän opin soveltaminen oli jo hyvässä vauhdissa ja Reaganin tuolloin alkanut uusi valtakausi varmisti sen jatkuvuuden. Myös Thatcher uusi mandaattinsa. 

Kun USA ja Englanti oli saatu mulmilkien vallan alle, tuli muun Euroopan vuoro. Tehtävää varten oli olemassa jo käyttökelpoinen organisaatio nimeltä EC eli Euroopan yhteisö. Piti vain saada markkinatotalitarismin teesit sen perussääntöihin. Ne ujutettiin ensin ns. Maastrichtin sopimuksena tunnettuun direktiivikokoelmaan, jota myöhemmin täydennettiin ns. Amsterdamin ja Lissabonin sopimuksilla. Kaikki nämä valmisteltiin salaa ja ilman demokraattista prosessia. Samalla kakku piti kuorruttaa uudelleen; sen nimeksi laitettiin EU ja sitä myytiin rauhanprojektina. Siksi ottivat vanhat hipitkin tämän kukkain koristellun paketin riemuiten vastaan. Maastrichtin sopimuksen valmistelu sattui sopivasti samaan saumaan kun yhteisö laajensi valtapiiriään.

Valtapiirin laajennus tapahtui toki muodollisen kansanäänestyksen seurauksena. Kansanäänestystä edelsi kuitenkin toisaalta valtava propagandakampanja EUn puolesta, mikä taas oli mahdollista koska tiedotusvälineet ovat sisäpiirin hallussa. Samalla mikään EU:ta kriittisesti tarkasteleva puheenvuoro – lukuun ottamatta eräitä pakollisia TV-väittelyitä – ei mennyt mediassa läpi. Kampanja koski myös valtioiden omistamia yleisradioita. Niinpä Suomi virallisestikin liittyi Orwellin valtakuntaan vuonna 1994. Tämän jälkeen median propagandaluonne on jatkuvasti lisääntynyt. Sensuuri on koskenut paitsi Usaeuanian ulkopolitiikan arvostelua myös kriittistä keskustelua markkinatotalitarismista, yksityistämisen mielekkyydestä ja monista muista demokratian kannalta keskeisistä kysymyksistä. Elinkeinoelämä on siirtynyt monopolien ja kartellien haltuun. Toki tämä kaikki on tapahtunut Orwellin uuskielen mukaan kilpailutuksen ja kuluttajan edun mukaisesti. Niinpä sen sijaan että kansa narisee sähkönsiirtohintojen korotuksista, tulisi sen olla kiitollisia sisäpiirin tuottamista sadoista uudistuksista esimerkiksi kuten tuhannesta uudesta jugurttimerkistä marketeissa ja tositeeveestä. Panem et Circenses tiesivät jo Rooman hallitsijat.