Julkaistuja kirjoja

Julkaistuja kirjoja

lauantai 15. joulukuuta 2018

George H.W. Bush - muistokirjoitus


George H.W. Bush sai vahvat arvot jo kotoaan. Hänen isänsä Prescott Bush kuului mm. Henry Fordin ohella siihen liike- ym. miesten joukkoon, jotka suunnittelivat tuolloisen presidentin Franklin D. Rooseveltin syrjäyttämistä ja sotilasdiktatuurin perustamista maahan. Samat piirit olivat myös Hitlerin ihailijoita ja avustivat tätä ja Saksan natseja monin tavoin. Heidän bisneksensä jatkuivat vielä 2 maailmansodan alettuakin.
Bushit kuuluivat itärannikon rahayläluokkaan, mutta poika George muutti Texasiin ja sijoitti isältään perityt rahat öljybisnekseen. Texasista oli kotoisin myös USA:n tuleva varapresidentti Lyndon B Johnson, joka tuli kuulumaan Bushin tuttavapiiriin. FBI:n arkiston mukaan George Bush olisi ollut CIA:n palkkalistoilla John F. Kennedyn murhan aikoihin, toisten arvioiden mukaan hän olisi osallistunut sen valmisteluun tai jälkien peittelyyn. GB kuitenkin sanoi, että kyseessä olisi ollut joku samanniminen. Toisaalta hän on myös sanonut ettei muista missä oli murhan aikoihin. Tämä on outoa sillä maailmassa ei ole montakaan tuolloin yli 15 vuotta (tai nuorempiakin) täyttänyttä jotka eivät muista missä olivat kun kuulivat murhasta.
Olivatpa HW Bushin aiemmat  CIA yhteydet sitten totta tai tarua, totta on se että hänet nimitettiin CIA:n johtajaksi vuonna 1976. Saman vuoden syksyllä kuoli New Yorkissa autossa räjähtäneen pommi-iskun seurauksena Chilen entinen ulkoministeri Orlando Letelier. Teon varsinaiseksi tekijäksi on mainittu chileläinen palkkamurhaaja, mutta sen esivalmistelujen tiedetään olleen CIA:n tekosia. Iskussa kuoli myös USA:n kansalainen Ronni Moffit.
Vuosi 1979 oli vaalivuosi ja Bush tavoitteli republikaanisen puolueen presidenttiehdokkuutta. Hänen tiedetään olleen maan rahaeliitin suosikki. Esivaalin kuten itse presidentinvaalin voitti Ronald Reagan, joka nimitti Bushin varapresidentiksi. Vaaleja edelsi ns. Iranin panttivankikriisi, ja Reagan-Bush kaksikon tiedetään lupauksillaan vaikuttaneen siihen, että vankeja ei päästetty vapaaksi ennen vaalipäivää. Tätä viivästystä on pidetty merkittävänä tekijänä sille, että Jimmy Carter hävisi vaalit.
Tämän sittemmin Iran-contra -skandaalina tunnetun suhmuroinnin paljasti tutkiva journalisti Robert Barry.  Contrat olivat palkkasotureita, joita USA rahoitti taistelemaan Nicaraguan demokraattisesti valittua hallitusta vastaan. Toimintaa CIA rahoitti mm. huumekaupalla, josta saadulla rahalla taas ostettiin aseita, joita myytiin Iraniin. Iran taas oli lähes koko 1980-luvun sodassa Irakin kanssa. Sodan aloitti Saddam Hussein USA:n ja arabiöljyntuottajamaiden kehotuksesta.
 Bushin tiedetään olleen USA:n historian ehkä vaikutusvaltaisimman varapresidentin, sillä Reagan itse keskittyi edustustilaisuuksiin, muiden kirjoittamien puheiden lausumiseen teleprompterilta sekä säännöllisiin päiväuniin.
Nicaraguan contrien lisäksi USA tuki Reagan-Bushin kaudella Salvadorin kuolemanpartiota, hyökkäsi Grenadan valtion kimppuun sekä pommitti Libyan tuolloisen johtajan Gaddafin asuntoa. Lisäksi Afganistanin hallitusta vastaan taistelevia mullaheja rohkaistiin viljelemään unikkoa, ja niinpä maasta tuli pian maailman suurin raakaoopiumin tuottaja. Huumeen maastavienti ei olisi onnistunut ilman CIA:n apua ja sillä organisaatio myös rahoitti toimintaansa Etelä-Amerikasta tuotetun kokaiinin ohella.
Reaganin kauden lopussa Bushin ollessa presidenttiehdokkaana tapahtui Iranilaisen matkustajakoneen alas ampuminen, jonka seurauksena kuoli lähes 300 siviiliä. Bushin suhtautuminen tapahtumaan osoitti hänen todellisen luonteensa. Hän nimittän lähes huutaen uhosi, että ei aio pyytää anteeksi tai pahoitella tapahtumaa mitenkään.
Presidentti Bush

Jos ja kun G.H.W. Bushin ansioluettelo oli pitkä jo ennen presidenttikautta, eivät varsinaisen virkakauden ’ansiot’ jääneet sen vähäisimmiksi, päinvastoin. Ensimmäinen ulkopoliittinen omateko oli hyökkäys Panamaan vuonna 1989. Invaasiossa pommitettiin lähinnä maan pääkaupungin köyhälistökortteleita ja siinä sai surmansa tuhansia siviilejä, siis ’merkityksetöntä’ väkeä. Hyökkäystä perusteltiin virallisesti maan johtajan huumekaupoista johtuvaksi. Perustelu oli itse huumekauppaa suojelevalle valtioille tekopyhyyden huippu. Toinen perustelu oli demokratian perustaminen. Tämä olisikin ollut ensimmäinen kerta, jolloin USA olisi kaatanut oikeistodiktaattorin. Aiemmin hyökkäyksen taustalla oli aina ollut kommunismin ja Neuvostoliiton laajentumisen vastustaminen. No, demokratiaa ei nytkään tullut maahan.
Hyökkäyksen syyt olivat siis muualla. Missä? On nähtävä että Panama oli USA:n uuden ulkopolitiikan koelaboratorio. Tuolloin nimittäin vanha hyvä vihollinen, kommunismi, oli sulamassa kuin napajäätikkö kasvihuoneilmiön vaikutuksesta. Neuvostoliitto oli kapitalisoitumassa ja demokratisoitumassa (vaikka jälkimäisellä ei olisi ollut niin väliä) eikä siitä siis enää ollut viholliskuvaksi. Amerikan eliitin ja aseteollisuuden psyyke huusi äänettömästi uutta vihollista. Onneksi maailmassa oli vielä jäljellä lukuisia itsenäisiä valtioita ja näiden johtajien voitiin uskoa jatkuvasti hautovan synkissä mielissään kansanmurhia. Siksi USA:n asemahtia oli pakko pitää yllä.
Panama oli myös koe sille, seuraisiko hyökkäyksestä paheksuntaa. Huolestuminen liittyi lähinnä Neuvostoliittoon, joka yhä oli olemassa, sekä Länsi-Euroopan valtioihin, muista ei väliä. Paheksuntaa ei seurannut, uuden ulkopolitiikan testi oli suoritettu onnistuneesti.
Bushin ulkopolitiikan varsinainen sulka hattuun oli Irak. Irak hyökkäsi Kuwaitiin vuonna 1990. Perusteluna oli se, että Kuwait ei ollut maksanut Iranin sodasta johtuneita kustannuksia, vaikka näin oli luvannut, sekä se että maa pumppasi öljyä kentältä, joka ulottui myös Irakin puolelle. Ennen hyökkäystä Saddam Hussein kertoi aikeistaan USA:n Irakin suurlähettiläs Glaspielle, joka sanoi että kyse on arabimaiden sisäisistä asioista, jotka eivät kuulu heille.
Mutta Bushin mieli oli häilyvä kuten naisella Mantovan herttuan mukaan. Viikkoa myöhemmin hyökkäyksen alettua, USA tuomitsi jyrkästi sen. Bushin mukaan USA:n piti puuttua asiaan, sillä Kuwaitin demokratiaa pitää puolustaa. Kuwaitissa ei tosin ollut tuolloin eikä myöhemminkään demokratiaa. Ongelma vain oli se, että sen paremmin kongressi kuin kansakaan ei ollut innokas lähtemään sotaan. Onneksi ilmestyi pelastava enkeli nuoren naisen hahmossa ilmoittaen, että irakilaissotilaat olivat sairaalassa rikkoneet keskoskaappeja ja jättäneet lapset lattialle kuolemaan. Kuvaa tästä lehdistötilaisuudesta näytettiin kaikilla televisiokanavilla tunnista toiseen ja Bush henkilökohtaisesti toisti tarinaa kongressissa. Myös Amnesty liittyi kuoroon.  Lupa sotaan irtosi. Sen sijaan Bush ei muistanut kertoa, että puhuja oli ollut Kuwaitin USA:n suurlähettilään tytär, joka ei ollut aikoihin ollut lähelläkään kotimaataan, ja että koko näytelmä oli amerikkalaisen mainostoimiston luovan mielikuvituksen tuotos.
Amerikkalaiset joukot sitten rantautuivat Kuwaitiin ja mies miestä vastaan taistellen ajoivat irakilaisjoukot pois maasta? Ei aivan. Amerikkalaiset toki pommittivat myös sotilaskohteita, mutta pääasiassa kuitenkin siviilikohteita ja infrastruktuuria kuten vesi- ja sähkölaitoksia, patoja, ja yleensä kaupunkeja kuten Bagdadin keskustaa. Rikkaiden asuma-alueet he toki jättivät rauhaan. Ammukset sisälsivät köyhdytettyä uraania, minkä seurauksena Irakissa on viime vuosikymmeninä syntynyt raajattomia ja muulla tavoin epämuodostuneita lapsia.
Amerikkalaiset tuhosivat Bagdadissa myös pommisuojan surmaten noin 400 siviiliä. Miten pommisuojan voi tuhota? No, siinä oli yksi heikko kohta. Sen saattoi tietää vain joku Saddamin sisäpiiriin kuuluva tai rakentaja. Suoja oli suomalaisen yhtiön rakentama.
On tietysti selvää, että USA:n puuttumisen jälkeen Irak oli valmis lähtemään Kuwaitista häntä koipien välissä. Näin tapahtuikin Gorbatshovin neuvotteleman ja YK:n hyväksymän vetäytymissuunnitelman puitteissa. Kun joukot olivat poistuneet maasta ja niitä kuljettanut sotilasajoneuvokolonna – tiellä liikkui myös siviilejä – matkasi Bagdadiin johtavaa valtatietä, iskivät amerikan ilmavoimat. He pommittivat ensin ensimmäiset ja viimeiset ajoneuvot tien tukkeeksi ja sitten alkoivat tulittaa välissä olevia. Jos jotkut ajoneuvot tai yksittäiset ihmiset pyrkivät pakoon sivusuunnassa, ammuttiin heidät maastoon. Tässä operaatiossa teurastettiin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tapahtuma kuten siviilikohteiden pommitus on kansanvälisten sopimusten mukaan sotarikos.
Kun Boris Jeltsin lakkautti Neuvostoliiton, se ei koskaan romahtanut, pläjäytettiin kapitalismi Venäjälle lähes yhdessä yössä. Siitä taas seurasi se, että Venäjä romahti. USA:n rahaeliitin riemulla ei ollut rajoja. Niinpä GHWB julisti, että nyt on alkanut uusi maailmanjärjestys, New World Order, ja että maailmassa on nyt vain yksi supervalta USA.
Bushin ’ansioluetteloon’ tulee lisätä vielä yksi merkintä. Ympäristön ja ilmaston tilasta huolestuneet alkoivat puuhata kokousta, joka sitten pidettiin Rio de Janeirossa vuonna 1992. Kun Bushille huomautettiin, että soimus tulisi merkitsemään sitä, että myös USA:n tulee muuttaa kulutustottumuksiaan, totesi hän: American way of life is not negotiable. USA ei tullut Rion sopimukseen ja maan linja on jatkunut johdonmukaisesti tuolloin valitulla linjalla horjumattomasti tähän päivään saakka.
GHW Bushin perustama uusi maailmanjärjestys onkin toteutunut lähes kaikkialla maailmassa. Sille tosin keksittiin vähemmän kulmakarvoja nostattava nimi: globalisaatio.

perjantai 26. lokakuuta 2018

....ja meirän nilkit painaa perässä...


Tänä viikonloppuna astuvat NATO:n joukot Suomen maaperälle. Väistämättä nousee mieleen tuntoja tunnetun romaanihenkilön tavoin: - Yksi kohjo lähtee höökimään ja meirän nilkit painaa jälleen kerran perässä! Höökiminen on tosin vielä toistaiseksi onneksi verbaalisella tasolla, mutta sen sisältö alkaa jo muistuttaa ensimmäisen ja toisen maailmansodan rankinta sotapropagandaa.
Höökimisen emämaa on luonnollisesti aikamme kansainvälinen häirikkö USA, jossa lähes koko poliittinen johto ja media ovat jo vuosia käyneet erittäin aggressiivista vihakampanjaa Venäjää vastaan. Täysin absurdille tasolle kampanja kohosi vaalihakkerointisyytösten myötä. Mitään konkreettista todistusta sen paremmin hakkeroinnista kuin sen mahdollisesta vaikutuksesta ei ole annettu. Mutta ihminen uskoo siihen mihin hän haluaa uskoa, eikä silloin järjenkäytölle jää sijaa.
Seuraava vielä astetta vakavampi propagandakampanja alkoi Iso Britanniassa, jossa väitettiin Putin henkilökohtaisesti määränneen entisen Venäjän agentin murhattavaksi hermomyrkyllä. Taaskaan ei esitetty konkreettisia todisteita tapahtuneesta ja jokainen, joka vähääkään ymmärtää kansainvälistä politiikkaa tajuaa, että tässäkään tarinassa ei ole päätä eikä häntää. Miksi Venäjä haluaisi tappaa entisen vakoojan, jonka se jo toistakymmentä vuotta aiemmin itse oli päästänyt muuttamaan Iso Britanniaan, ja joka näin ollen on jo ehtinyt paljastaa kaikki mahdolliset salaisuudet? Miksi häntä ei tapettu jo siinä vaiheessa kun hän oli paljastunut? Tällöin kukaan ei koskaan olisi kuullutkaan hänestä.
Pari viikkoa sitten Suomi liittyi joukkoon saaristossa järjestetyn laajan sotilasoperaation ja mediashown muodossa. Julkisuudessa annettiin ymmärtää, että showssa oli kyse Venäjän Suomen maaperälle tekemän hyökkäyksen torjunnasta.
Järki hoi: olisiko 'ilmestyskirjan Putin' todellakin niin typerä että ryhtyisi valloittamaan Suomea sivutöinään rahanpesua harjoittavien pölvästien avulla? Kai Venäjän saamista öljytuotoista riittäisi promillen murto-osa myös lain kirjaimen mukaan toimivan yrityksen rahoittamiseen?
Herää myös kysymys: joutuvatko Airiston Helmen omistajat tai työntekijät poliittisen oikeusmurhan uhreiksi? Suomessa aiheesta on olemassa jo ainakin yksi ennakkotapaus. Siitä on kertonut Matts Dumell kirjassaan Valheiden helminauha.
Huoli strategisesti tärkeiden alueiden päätymisestä ulkomaalaisomistukseen (myös muiden kuin venäläisten) on sinänsä perusteltua. Aihe ei kuitenkaan ole uusi, siitä on puhuttu jo lähes 30 vuotta. Kysymys kuuluu: miksi maan johto ei tehnyt mitään asiantilan korjaamiseksi? Herääkin epäilys, että tilanteen annettiin tahallaan kärjistyä jotta voitaisiin järjestää näyttävä operaatio. Sen perimmäinen tarkoitus oli luoda pelkoa kansalaisissa ja sitä myötä suotuisaa mielipideilmastoa Nato-lähentymistä kohtaan.
Jatkoa propagandasodassa seurasi pian sen jälkeen jälleen kansainvälisella tasolla Venäjän suorittamien kyberhyökkäysten muodossa. Tuskin on ollut päivää, jolloin ei olisi ilmestynyt "uutista" Venäjän kavalista aikeista alistaa muu maailma valtaansa. Tarinat muistuttavat B-luokan ufoelokuvia.
Venäjään kohdistuvan, täysin todistamattomiin väitteisiin perustuvan, vihakampanjan jatkuva voimistuminen viittaa siihen, että jotain merkittävää on suunnitteilla. Parhaassa tapauksessa se voi johtua vain siitä, että luomalla uhkakuvia USA pyrkii kasvattamaan aseittensa myyntiä Euroopan maille. Syy olisi siis puhtaasti taloudellinen. Vaara on kuitenkin se, että kun aseita tarpeeksi kalistellaan, saattaa joku niistä laueta vahingossa, josta taas seuraa täysimittainen sota.
Pahimmassa tapauksessa vihakampanja enteilee konkreettista hyökkäystä. USA:ssa on tunnetusti piirejä, jotka haluavat oikeata sotaa Venäjää vastaan. Tämän sodan jalkamiehinä toimisivat luonnollisesti mieluiten Euroopan maiden nuorukaiset ja USA tapansa mukaan keskittyisi pommituslentoihin ja toimittasi Euroopan maille velaksi tarvittavan sotakaluston kuten tapahtui viime vuosisadalla kahdesti. Haluaako Suomi seisoa tässä joukossa? Tällä hetkellä näyttää siltä, että Suomen herrat haluavat jälleen kerran lyödä pään (siis kansan, ei koskaan omaansa) mäntyyn. Tällä kertaa mänty ei kuitenkaan sijaitsisi Karjalassa vaan nyky Suomen maaperällä.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Martin Luther King elää


Martin Luther Kingin kuolemasta tuli alkukuusta, tarkemmin sanoen 4.4., kuluneeksi 50 vuotta.  King muistetaan ennen kaikkea merkittävänä Yhdysvaltain mustien kansalaisoikeuksien ajajana. Sen sijaan nykypäivänä usein ”unohdetaan” hänen toinen tärkeä elämäntyönsä: hän oli myös vakaumuksellinen pasifisti, joka ankarasti arvosteli Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, mikä hänen viimeisimpinä elinvuosinaan kulminoitui Vietnamin sotaan. King sanoi suoraan että Yhdysvallat on suurin väkivallan aiheuttaja maailmassa. King sanoi myös, että vaikeneminen on petosta.
Kumpikaan Kingin päätoiminta-aktiviteeteista ei luonnollisestikaan miellyttänyt Yhdysvaltojen imperialistista valta- ja sotapolitiikkaa harjoittavaa establishmentia. Niinpä hänen kohtalonsa oli sinetöity viimeistään siinä vaiheessa kun presidentti John F. Kennedyn aivot levisivät Lincolnin tavarasäiliön kannelle.
Kingin murha ”selvitettiin” yhtä nopeasti kuin Kennedyn murha. Tuomio langetettiin James Earl Ray nimiselle pikkurikolliselle. Alusta lähtien oli selvää että hänet oli lavastettu; todistusaineisto oli mahdollisimman hataraa.  Ray myös itse elämänsä loppuun saakka kielsi murhanneensa Kingin, vaikka jossain vaiheessa häneltä oli tunnustus saatu puristettua.
Kingin omaiset eivät onneksi nielleet virallista ”totuutta”, vaan nostivat asiasta siviilikanteen. Pitkällisen tutkinta- ja oikeudenkäyntiprosessin jälkeen Memphisin oikeuslaitos antoi päätöksen viimein vuonna 1999. Sen mukaan Kingin murhan takana oli salaliitto, jossa olivat osallisina paikalliset viranomaiset, FBI ja liittovaltion viranomaiset.
Huomioitavaa – vaikkei yllättävää niille jotka maailman nykymenosta jotain ymmärtävät – on se, että Washingtonin (= Yhdysvaltojen, Nato-maiden ja EU:n) media lähes täydellisesti vaikeni tuomioistuimen päätöksestä. Tämä on täysin ymmärrettävää: tieto kun olisi mahdollisesti herättänyt suuren yleisön vaatimaan myös tuon vuoden tai vuosikymmenen kahden muun rikoksen – John ja Robert Kennedyn murhien – tutkimusten avaamista. Sitä ei Deep State luonnollisestikaan halua.
Kingin tarina ei kuitenkaan päättynyt vielä hotellin parvekkeella. King oli yhä elossa ja paikalle hälytettiin ambulanssi. Jo itse matkaan liittyi sellainen kummallisuus, että auto ei vienyt Kingiä kahteen lähimpinä sijaitsevaan sairaalaan, vaan vasta kolmanteen. Siitä huolimatta King oli sairaalaan saapuessaan yhä elossa. Paikalle tuli kuitenkin sairaalan johtaja kahden pukumiehen seurassa. Tämä ilmoitti että ”neekeri” joutaa kuolla ja ajoi muut pois huoneesta. Viimeisenä poistunut hoitaja näki miten miehet ensin sylkivät Kingin päälle ja sitten lääkäri tukahdutti tämän tyynyllä. Kingin murhasta monta kirjaa kirjoittaneen William Pepperin mukaan todistajalausunto on uskottava. Uskottavuutta puoltaa myös tarina itsessään, eli on kyseenalaista voisiko kukaan osata sellaista keksiä. Kertomus kuitenkin tukee itse salamurhahypoteesia; lopputulos oli viimeistä piirtoa myöten varmistettu.
Maailma ei ole Kingin ajoista lähtien tullut paremmaksi, päinvastoin: USA murhaa ihmisiä kiihtyvällä vauhdilla yhä useammassa – pommituslennoin vähintään 7 ja salamurhin ties kuinka monessa – maassa. Kingin kaltaista sodan vastustajaa sen sijaan ei maailmassa nykyään ole. Ja jos olisi, hän ei saisi ääntään enää kuuluville mediassa. Sen sijaan ’pikku kingejä’ onneksi toimii eripuolilla maailmaa pitäen Kingin unelmaa elossa. Nämä ovat ihmisiä, jotka eivät sorru petokseen, ts. vaikenemiseen.  Voidaan sanoa että King elää niin kauan kuin hänen muistonsa ja sanomansa elää.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Globalisaation Korkea Veisu


Ja tapahtui niinä päivinä, että länsimaiden superrikkailta kävi käsky, että kaikkien maailman valtioiden kaikki omaisuus tulee yksityistää (eli siirtää heille, 0,001%:lle, sillä vain heillä voi olla sen hallintaan resursseja). Käskyn toteuttaminen aloitettiin Chilessä paikallisten kenraalien ystävällisellä avustuksella. Perässä seurasivat Englanti Margaret Tacherin ja USA Ronald Reaganin toimiessa ylimpinä käskynhaltijoina. Kuin lottovoittona tapahtui pian Neuvostoliiton hajoaminen ja sen myötä koko Itä-Euroopan putoaminen 0,001%:n syliin sen kaupalli-seksi-elin-puistoksi. Pahan riitasoinnun Korkeaan Veisuun toi kuitenkin musta Vlad ryhtymällä patoamaan Venäjän varallisuuden virtaa 0,001%:n laariin. Alkoi Valitusvirsien alati jatkuva aikakausi. Pettymystä lievensi kuitenkin Eurojackpot; yksityistämisen teesit nimittäin saatiin ujutettua EU:n perussopimuksiin. Europuro tosin on yhä kapea ja matala, mutta tehokas ruoppaus tuottaa tulosta: Kreikkalampi on jo lähes tyhjennetty ja Ranskajärven sulkujen poisto hyvässä alussa. 

Eliitin harmiksi rahvas ei aina purematta niele alistettua asemaansa. Vuosituhannet eriarvoisuus oikeutettiin Jumalaan vedoten, mutta maallistuminen on vähentänyt tämän genren tehokkuutta. Niinpä yksityistämiselle kehitettiin modernit myytit, joita ovat "vapaus" valita, uusliberalismi taloustieteen lopullisena totuutena ja globalisaatio luonnonlainkaltaisena voimana. Myös ahneuden tunnetta käytetään syöttinä, joka pujotetaan kilpailuttamisen koukkuun: yksityistämisestä seuraa kilpailua, mikä puolestaan alentaa hintoja. Kilpailuttamisen koskiessa julkista palvelua, voidaan myytin mukaan veroja alentaa samoin kuin myymällä valtion ja kuntien omaisuutta (mikä siksi voidaan tehdä pilkkahintaan). Yhteisen omaisuuden myynnin hyöty on kuitenkin verrattavissa tarpeiden tekemiseen housuihin pakkasella - lämmittää toki jonkin aikaa. Myös klopalisaatiomyytillä on ahneuteen vetoava puolensa: vapaakauppasopimukset eli kaupan esteiden poistaminen laskee hintoja ja lisää talouskasvua. Parhaillaan tuputettavissa TTIP:ssa ja CETA:ssa ei kuitenkaan ole kyse tavaroiden kaupasta vaan 0,001%:n oikeudesta esteettä ottaa haltuunsa sopimuksen piiriin kuuluvien maiden yksityisiä ja valtioiden omaisuuksia. Siinä sivussa ympäristö-, gm- ym. säännökset tullaan kieltämään kaupan esteinä.

"Kehitys" on synnyttänyt itseään ruokkivan prosessin, jossa omaisuudet siirtyvät 0,001% haltuun kiihtyvällä vauhdilla, ja jossa se hypyttää valtioita miten haluaa. Onkin ilmeistä että esimerkiksi ns. sote "-uudistus" on tehty 0,001%:n veitsi Suomen hallituksen kurkulla.

"Kehityksen" päätepisteessä siintää kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta. Optimistinen visio on maailman laajuinen Neuvostoliitto. Uuden maailmaliiton merkittävin toimija ei aiemmasta poiketen ole valtio ja puolue, vaan muutama suuryritys, jotka eri teollisuus- tai muiden elinkeinohaarojen sisällä harjoittavat näennäistä keskinäistä kilpailua. Toimijoiden vähäisyys johtaa kartellien muodostumiseen, mikä taas käytännössä on kuin Neuvostoliiton valtiomonopolimalli. Koska samat yksilöt omistavat yritykset ristiin, muodostavat he politbyroon, jonka käyttää maailmanlaajuista valtaa. Toki vallitsee muodollinen demokratia, sillä rahvas saa vapaasti äänestää eri puolueita. Ne kaikki tosin harjoittavat markkinavoimiin vedoten samaa politiikkaa. Neuvostoliitosta poiketen 0,001%:n omistamat terveyskeskukset ym. sosiaalipalveluyritykset tarjoavat palveluja vain niille, joilla on varaa maksaa niistä. Vain rahvas maksaa veroja, jotka käytetään massiivisen armeijan ylläpitoon. Näin ollen rahaa kulttuuriin, luonnonsuojeluun yms. ei luonnollisestikaan enää ole.

Pessimistisen vision mukaan Venäjä ei luovuta luonnonvarojaan 0,001%:n käyttöön vapaehtoisesti, jolloin sen hitmän USA aloittaa sodan, mikä merkitsee ydinsotaa. Optimistinenkin visio tosin on vain väliaikainen vaihe, sillä pian viimeinenkin öljypisara on puristettu maasta, viimeisetkin mineraalit louhittu, viimeinenkin puu kaadettu, ja ilma sakeana kasvihuonekaasuista. Minkä jälkeen vedenpaisumus.

Aamen

lauantai 4. helmikuuta 2017

Chicagon teurastaja läks, Manhattanin maanikko tuli


USA:n uusi presidentti D. Trump sai vastaansa valtaisat mielenosoitukset ennen kuin hän oli ehtinyt tehdä yhtäkään päätöstä virassaan. Kun hän viimein alkoi tehdä päätöksiä, seurasi lisää mielenosoituksia. Mikäs siinä, demokratiassa, vaikka muodollisessakin, ihmisillä on oltava oikeus osoittaa mieltään. Sen sijaan mielenosoittajien johdonmukaisuus tuntuu olevan hukassa. Näin ainakin jos tilannetta vertaa hänen edeltäjänsä B. Obaman aikaan. Obaman toimikausien "rauhantekojen" saldo on seuraava:

- Vuonna 2016 USA pudotti 26.171 pommia, mikä tekee 72 pommia/päivä. Näistä "Nobel-lahjoista" saivat nauttia Afganistanin, Libyan, Jemenin, Somalian, Syyrian, Irakin ja Pakistanin kansalaiset huolimatta siitä, että yksikään kyseisistä maista ei ollut sotatilassa USA:n kanssa. Kaikkiaan Obaman kaudella pudotettiin tai ammuttiin yhteensä 120.000 pommia tai ohjusta. (Lähde: Council on Foreign Relations) Lahjat sisälsivät usein köyhdytettyä uraania ja rypälepommeja (jotka on kansainvälisellä sopimuksella kielletty).
- Obaman kaudella miehittämättömien lennäkki-iskujen määrä kasvoi kymmenkertaiseksi Bushin kauteen verrattuna. Niissä on arvioitu kuolleen 4700 ihmistä, suurin osa siviilejä, naisia ja lapsia. Obama henkilökohtaisesti valitsi iskun kohteet joka tiistai (New York Times). Sotilassaattueiksi määritellyt kohteet osoittautuivat usein myöhemmin häiksi, hautajaisiksi tai muiksi perhetapaamisiksi.
- Vuonna 2011 Obama väitti Libyan presidentin Muammar Gaddafin valmistelevan kansanmurhaa (on jälkeenpäin todistettu valheeksi, jonka päättäjät USA:ssa ja Euroopassa tiesivät jo tuolloin).   Valheen seurauksena USA ja sen vasallivaltiot tekivät noin 9.700 iskua Libyaan. Iskuista yli kolmannes kohdistui siviilikohteisiin. Misurata ja Sirte pommitettiin maan tasalle. Pommituksissa on arvioitu kuolleen viisikymmentätuhatta libyalaista, joista huomattava osa siviilejä. Vuoden 2011 jälkeen maa ajautui kaoottiiseen tilaan, jossa eri klaanit ja muut ryhmittymät taistelevat keskenään.  Rangaistuksena tottelemattomille sotaherroille rauhanpresidentti määräsi 496 uutta iskua vuonna 2016.
- Syyriassa Obama (jälleen valheellisin perustein) alkoi yhdessä eurooppalaisten vasallivaltioiden ja Persianlahden öljymaiden kanssa rahoittaa ja aseistaa sekopäitä, jotka kutsuvat itseään muslimeiksi. Saldo: arvioilta 500.000 kuollutta ja moninkertainen määrä eri tavoin vammautuneita. Obama ja hänen liittolaisensa ovat pudottaneet maahan 24.700 pommia ja ohjusta. Niillä on tuhottu rakennuksia ja muuta infrastruktuuria sekä Syyrian kansalaisia, mutta ISISin joukot jätettiin rauhaan.
- Obaman kaudella USA:n armeijan erikoisjoukkojen toiminta-alue tuli käsittämään pakolla tai "vapaaehtoisesti" 138 valtiota. (Bushin kaudella n. 60 maata.) USAFRICOM on laajentunut toimimaan lähes kaikissa Afrikan maissa.
- Samaan aikaan kun USA:n liittolaiset Saksa ja Ranska yrittivät rauhansopimusta Ukrainassa (ns. Minskin sopimus), USA lähetti aseita ja sotilasneuvonantajia maan armeijalle.
- Obama aloitti uuden ydinasekierroksen. USA:n varustelumenot olivat viime vuonna suuremmat kuin kenenkään aikaisemman presidentin aikana II maailmansodan jälkeen (inflaatio huomioituna). 
- Obama myi enemmän aseita muille maille kuin kukaan aiempi USA:n presidentti. Erityisessä suosiossa oli Saudi-Arabia, mikä käytti aseita Jemenin pommittamiseen. 10.000 siviiliä kuollut.
- USA:n rajojen sisällä maan poliisi ampui enemmän mustaihoisia kuin koskaan aiemmin. Obama ei ryhtynyt lainsäädännöllisiin ym. toimiin saadakseen syyllisiä edesvastuuseen tai muuttaakseen poliisin toimintakulttuuria.
- Obama paitsi jatkoi kansalaisoikeuksia rajoittavaa Patriot Act -lakia, lisäksi allekirjoitti niitä vieläkin enemmän rajoittavan NDAA -lain.
- Obaman kaudella karkotettiin enemmän laittomia maahanmuuttajia kuin koskaan aiemmin (noin 3 miljoonaa).
- Muslimeja on vuoden 2001 jälkeen syrjitty USA:ssa kaikin mahdollisin tavoin ja esimerkiksi lentoturvatarkastuksissa heidän nöyryytyksellään ei ole mitään rajoja. Obama ei tehnyt elettäkään muuttaakseen tätä toimintakulttuuria.

Edellä mainitut teot eivät liikuttaneet kansalaisten omaatuntoa. Sen sijaan Trumpin määräämä maahantulokielto sai heidät raivon partaalle. Johtopäätös: tiettyjen maiden kansalaisten maahantulon estäminen on paljon suurempi rikos kuin heidän tappamisensa.  

Edellä kuvattu suhtautuminen kahden eri presidenttien toimiin ei ole sattumaa eikä se johdu pelkästää kyseisten herrojen henkilökohtaisista ominaisuuksista. Ennen muuta kyse on siitä, miten suuria kansajoukkoja manipuloidaan median avulla; mitä se kertoo ja millä lailla se kertoo ja mitä se jättää kertomatta. Niinpä Obaman rikokset ihmiskuntaa kohtaan usein vaiettiin tai sitten niitä valkopestiin. Sen sijaan Trumpin tekemisiä paisutellaan ja vääristellään.

Miksi näin? Miksi Trump on ollut koko länsimaiselle medialle punainen vaate? Ja kun puhutaan mediasta, pitää muistaa että se on vain suurpääomapiirien äänitorvi; puolueetonta mediaa ei ole. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, sanoo vanha sanonta. Miljardin taalan kysymys: miksi Trump ei kelpaa? Hähän on liikemies ja miljardööri, ainakin omien sanojensa mukaan. Eikö hänen tulisi olla median suosikki? Tämä menee mystiikan puolelle. Voi vain esittää arvauksia.

Ensinnäkin vaikka Trump epäilemättä on varsin varakas, on hän kuitenkin keppikerjäläinen tosi rikkaisiin verrattuna. Lisäksi hän on nousukas, joka vielä leveilee omistuksillaan. Superrikkaat pysyvät varjoissa. Hän herättää tietyissä piireissä kateutta ja syntynyt kateus saattaa ennen pitkää kohdistua myös muita rikkaita kohtaan. 

Toinen mahdollinen syy on Trumpin suhtautuminen ns. vapaakauppasopimuksiin kuten TTP:n ja NAFTA:an. Kyseiset sopimukset, erityisesti jälkimmäinen, kun siirtäisi maailman vallan avaimet lopullisesti kansainvälisten megayhtiöiden taskuihin. Jo tällä hetkellä yhtiöt pystyvät siirtämään tuotantonsa siihen maahan, jossa siitä saa parhaan mahdollisen voiton. "Vapaakauppasopimukset" mahdollistaisivat Bangladeshin työolosuhteet ja palkkatason myös länsimaihin. Sen sijaan Trumpin mallissa valtiot olisivat yhä merkittävimmät toimijat maailmanpolitiikassa. Oma arvoituksensa on se, ymmärtääkö Trump itse mihin ampiaispesään hän on päänsä pannut.

Kolmas mahdollinen syy liittyy Trumpin "rauhanpolitiikkaan"; hän kun vaalikampanjansa aikana lupasi parantaa maan suhteita Venäjään. Viholliskuvien ylläpito kun on tärkeää Yhdysvaltojen aseteollisuudelle. Ilman "hyvää vihollista" kansalaiset saattaisivat vaatia sotilasmenojen vähentämistä. Obaman aikana tätä vaaraa ei ollut, sillä aseteollisuus oli hänen merkittävin vaalirahoittajatahonsa.

Tapaus Trump on jälleen uudelleen (Obaman kaudella tämä viimeistään tuli ilmi) vahvistanut sitä näkemystä, että maailman todellinen valta on kansainvälisten megayhtiöiden ja niiden omistajien käsissä. Sen havaitsee esimerkiksi Saksan ja Ranskan johtajien käyttäytymisestä. Merkel ja Hollande ovat arvostelleet Yhdysvaltain presidenttiä tavalla, jota ei olisi voinut kuvitellakaan viimeisen 100 vuoden aikana. Heidän käytöksensä viittaa siihen, että he eivät usko Trumpin saavan todellista valtaa omassa maassaan. Perustuuko heidän asenteensa tietoon vai uskoon, on niin ikään arvailujen varassa. USA:ssa on voimakas liike Trumpin asettamisesta syytteeseen virkarikoksesta.

Aika näyttää mihin Trumpin ja talouseliitin valtataistelu johtaa. Luultavasti Trump palaa ruotuun. Presidentin virka, vaikka vailla valtaa, hyväilee todennäköisesti hänen itsetuntoaan enemmän kuin sen menettäminen kesken kauden. Tulemme siis näkemään jatkuvaa uhittelua USA:n ja Venäjän kesken, viholliskuvien löytämistä milloin Iranista, milloin Pohjois-Koreasta. Kuuba todenäköisesti palaa viholliskategriaan ja Venezuela pysyy siellä ainakin maan nykyisen presidentin Manduron kauden ajan, Kiinaa tietenkään unohtamatta.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Mistä aikamme sodat johtuvat?


Lähi-itä, Keski-Eurooppa, Afganistan, Pohjois-Afrikka kaaoksessa. Miljoonat syyttömät siviilit kärsivät sotien seurauksena. Suurta yleisöä nämä sodat eivät kuitenkaan näytä haittaavan. Niihin suhtaudutaan kuin luonnonilmiöihin, joita syttyy itsestään ja joille ei näin ollen mitään voi. Missä on rauhanliike ja sotaa vastustavat mielenosoitukset?

Aikamme sodat eivät kuitenkaan ole luonnonilmiöitä, vaan niihin kaikkiin on omat syynsä ja syyllisensä. Vähintään 90 % parin viime vuosikymmenen aikana käydyn sodan taustalla on yksi yhteinen selittäjä. Ongelman ydin piileekin tiedonvälityksen puutteellisuudessa. Siksi ihmiset eivät ymmärrä asioiden syy- ja seuraussuhteita.
Nykyisen ”virallisen” läntisen – siis USA:n ja EU:n, ei välttämättä Aasian, latinalaisen Amerikan tai Afrikan – totuuden mukaan viime vuosina käytyjen sotien syynä on esimerkiksi terrorismi, jota vastaan tulee taistella ja tietysti aseilla, kierot hullut islamistijihadistit, arabimaiden julmat diktaattorit tai Neuvostoliiton valtapiirin palauttamisesta tai jopa Länsi-Euroopan valloituksesta haaveileva Putin. Jos nämä ’viralliset’ totuudet kyseenalaistaa, saa välittömästi salaliittoteoreetikon poltinmerkin otsaansa. Ja sitä leimaa kaikki pelkäävät kuin ruttoa. Toisaalta vaihtoehtoisia näkemyksiä on mahdotonta edes saada läpi nykyisessa mediassa.
Suurimpana syynä vaikenemiseen on tosin totuudenmukaisen tiedon saannin puute. Useimmat ihmiset uskovat yhä – kuten ovat tottuneet vuosikymmenten ajan osin perustellusti – suurimpien sanomalehtien ja televisiokanavien tuottamaan ’tiedonvälitykseen’. Ei pitäisi, sillä valitettavasti nämä lähteet kertovat yhä enemmän joko puolitotuuksia, jolloin kokonaiskuva jää muodostumatta, tai luultavasti yhä useammin tietoisesti selviä valheita.
Länsimaisen ’virallisen’ tulkinnan mukaan valitsevat sodat, kriisit ja monien maiden sisäiset sekasorrot ovat siis täysin toisistaan riippumattomia paikallisina kansannousuja ja etnisiä konflikteja. Libyan ja Syyrian konflikti olivat seurausta arabikevään tukahduttamisesta ja Ukrainan kriisi Venäjän laajentumishalusta. Vastaava selitys annetaan myös Irakin, Somalian, Jemenin ja monen muun valtion alueella käytävistä sodista. Näin ei kuitenkaan ole. 99 % em. sodista on selitettävissä yhdellä ainoalla tekijällä. Ja tämä tekijä tunnetaan kirjainyhdistelmällä U, S ja A.



Sala- vai avoliittoteoria?

Maailman viimeisimmän kahdenkymmenen viiden vuoden tapahtumille voidaan löytää vähintään neljä, kirjallisesti tai muulla tavoin täysin dokumentoitua, sotilaspoliittisiksi suunnitelmiksi luonnehdittavissa olevaa olevaa käsikirjoitusta. Näin ollen tapahtumien ’ei-virallisen’ tulkinnan kannattajia ei voi leimata salaliittoteoreetikoiksi. Koska suunnitelmat ovat avoimesti kaikkien saatavilla, osuva termi voisikin olla avoliittoteoria.
Merkittävin suunnitelma tunnetaan lyhenteenä PNAC, mikä koostuu sanoista Project of New American Century. Tämä on 1990-luvulla kirjoitettu USA:n uuskonservatiivien tekemä suunnitelma maailman valloittamiseksi. Sen merkittäviä puuhamiehiä olivat mm. Bushin ministeriön apulaispuolustusministerinä toiminut Wolfowich sekä Robert Kagan. PNAC on USA:n äärioikeiston Mein Kampf 2000-luvulle päivitettynä.
Toinen merkittävä suunnitelma sisältyy Zbigniew Brzezinskyn kirjaan The Grand Chessboard. Harvardin yliopiston professorina toiminut Brzezinsky tuli tunnetuksi aikoinaan presidentti Jimmy Carterin neuvonantajana ja nykyinen presidentti Barak Obama on maininnut hänet tärkeäksi ideologiseksi oppi-isäkseen. Lisäksi monet Obaman ulkopoliittista neuvonantajista ovat olleet Brzezinskyn oppilaita. Kirjassaan The Grand Chessboard Brzezinsky esittää suunnitelman Venäjän pilkkomiseksi pikkuvaltioiksi. Se on siis Barbarossa-suunnitelma 2000-luvulle päivitettynä.
Kolmas suunnitelma paljastui mm. (muitakin lähteitä on) entisen NATO-kenraalin Wesley Clarkin televisiohaastattelussa. Kyseisessä ohjelmassa Clark kertoi miten hän pian vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen osallistui USA:n hallituksen virkamiesten korkean tason kokoukseen, jossa suunniteltiin Irakin valloittamista. Samassa yhteydessä selvisi, että Bushin hallitus suunnitteli yhteensä 7 valtion hallituksen kaatamista. Nämä olivat Irakin ohella Libya, Syyria, Somalia, Sudan, Libanon ja Iran.
Neljäs suunitelma tai pikemminkin suunnitelmatehdas tunnetaan kirjainyhdistelmällä NED, mikä on lyhennys sanoista National Endowment for Democracy. Tämän Ronald Reaganin kaudella perustetun järjestön päämääräksi asetettiin rahoittaa USA:lle mieluisten poliittisten ryhmien menestystä kaikkialla maailmassa. NED:in aikaansaannoksia ovat mm. Itä-Euroopan ns. värivallankumoukset. Näillä tapahtumilla ei ole mitään tekemistä sen paremmin demokratian kuin vallankumouksenkaan kanssa. Sen sijaan niiden tarkoitus on saattaa valtaan hallituksia, jotka noudattavat uusliberalistista talouspolitiikkaa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kyseisten maiden luonnonvarat sekä valtionyhtiöt ja muut julkiset palvelut tulee siirtää yksityiselle sektorille, ja kaikki kaupan ja pääomien siirron kansainväliset rajoitukset poistaa. Tämän jälkeen ne ovat helppoa riistaa kansainvälisille sijoittajille. Kyseisissä maissahan ei ole pääomia, ja valuuttakurssisuhteiden johdosta omaisuudet ovat myynnissä pilkkahinnalla. NED:in apujärjestönä toimii IMF, jonka rakenne ’uudistus’ -ohjelmat ovat köyhdyttäneet jo aiemmin kymmenet ns. kehitysmaat.  
Nedin lisäksi USA:ssa toimii useita muitakin vastaavia järjestöjä kuten esimerkiksi Brooknings institute sekä Council on Foreign Relations, CFR, joilla kaikilla on omat 'think tank'insa ja suunnitelmansa siitä, miten lisätä USAn valtaa maailmalla.
Salaliittoteorioiksi edellä mainittuja voidaan tosin nimittää sikäli, että länsimedia ei niistä kerro. Toisin sanoen niiden olemassaolo ja toiminta yritetään salata.   

Eli jos ja kun USA on vuoden 1991 jälkeen laajentanut sotaverkostonsa kattamaan yli 1000 sotilastukikohtaa lähes 200 maassa mukaan lukien useat Venäjän eteläpuoliset valtiot, unohtamatta Itä-Eurooppaan perustettavia ydinaseohjustukikohtia. Lisäksi tiedämme mikä oli Irakin Syyrian, Somalian ja Libyan kohtalo. Sudan on jaettu kahtia ja Iranin kanssa on käyty jatkuvaa uhittelua kauppasaartoineen ja valheellisine propagandakampanjoineen. Kun laskee yhteen neljä mainittua suunnitelmaa’ plus joidenkin arvioiden mukan yli neljä miljoonaa vainajaa lähes kymmenessä eri maassa, pitäisi jokaisen normalijärjellä varustetun yksilön tajuta, että kyse ei todellakaan ole toisistaan riippumattomista tapahtumista. 

Voiko USA:n politiikkaa järjellä käsittää?


Kirjoituksessa 'Mistä sodat johtuvat' käsiteltiin maailmassa viimeaikoina alkaneiden sotien aiheuttajaa, mikä siis yli 90 % on USA. Useimmat aloitetuista sodista vaikuttavat tarpeettomilta, suorastaan järjettömiltä. Herääkin kysymys, voiko USA:n politiikkaa järjellä käsittää?

Kyllä voi, kaikkia luonnonilmiöitä voidaan selittää. Ihmisen käyttäytymisen selittämisessä tarvitaan tosin myös historian ja kulttuurien tuntemusta.

Oma kysymyksensä taas on se, onko USA:n politiikassa jotain järkeä tai logiikkaa? Tähän voidaan suoralta kädeltä vastata: ei ole.

Lähdettäessä analysoimaan USA:n ulkopolitiikan olemusta, tulee ensinnäkin huomioida perinne, eli suurvaltojen kautta aikojen noudattama politiikka. Mutta tämä voi olla vai yksi näkökulma. Maailma on muuttunut ja sen mukana politiikka.

Mikä maailmassa on muuttunut? Teknologian kehitys ja huimasti lisääntynyt työnjako. Perinteinen suurvaltapolitiikka toimi siten, että valtio A hyökkäsi valtion B kimppuun ja joko valloitti sen kokonan tai osittain tai kahmi sieltä mahdollisimman paljon ryöstösaalista, mikä sitten kuljetettiin kotimaahan. Se ei enää toimi. Esimerkiksi Japanin ryöstö nostaisi köyhän kaukoidän maan kulutustasoa rutkasti parin vuoden ajan, mutta ei pidempään. Tämä johtuu siitä että nykyaikana kunkin maan varallisuuden luovat sen yritykset, niiden kyvykkyys valmistaa ja myydä sellaisia tavaroita, joita muut haluavat ostaa.
Niinpä imperialismi on viime vuosikymmeninä toiminut siten, että valtiot luovat yrityksilleen mahdollisimman hyvät edellytykset yhtäältä saada halpaa raaka-ainetta ja toisaalta myydä valmiita tuotteita mahdollisimman hyvään hintaan ilman kaupan esteitä. Näiden päämäärien varmistamiseksi voidaan toisinaan käyttää armeijan apua, mutta ei siten että alistettaisiin tietty valtio juridisesti hyökkääjän valtaan, vaan asettamalla sinne omalle maalle ja sen yrityksille myönteinen hallitus. Tätä metodia esimerkiksi USA on käytänyt jo yli sata vuotta sitten latinalaisessa Amerikassa ja toisen maailmansodan jälkeen kaikkialla maailmassa.

Uusi vaikkei aiemminkaan täysin tuntematon syndrooma syntyi toisen maailmansodan seurauksena. Kun USA oli päättänyt liittyä sotaan, käynnisti se massiivisen sotatarviketuotantosektorin. Kun sota oli ohi, olisi ollut luonnollista lakkauttaa se tai ainakin radikaalisti supistaa. Pian kuitenkin ilmeni tai keksittiin uusi uhka: Neuvostoliitto. Uhalle oli tiettyä perustetta, sillä Neuvostoliitto oli asettanut Saksan kukistamisen seurauksena joukkojensa haltuun saamien valtioiden johtoon ideologiset kumppaninsa. NL ei tosin myöhemmin pyrkinyt valloittamaan yhtään uutta maata, mutta USA leimasi kaikki maailman vapautus- tai sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavat liikkeet tai hallitukset sen kätyreiksi. Niinpä Neuvostoliiton uhkaan vedoten perusteltiin aina uusi varustelukierros. Tämä vähitellen yhä vahvisti sotateollisuden taloudellista valtaa. Syntyi syndrooma, jota presidentti Eisenhower kutsui sotilasteolliseksi kompleksiksi (jäljempänä Sotek). Hän myös jäähyväispuheessaan varoitti sen kasvavasta vallasta.

Sotekiin voidaan sotateollisuuden lisäksi laskea valtiolliset tiedustelupalvelut, yksityiset 'turvallisuusfirmat' sekä niistä riippuvainen pankkisektori. Sotek on ollut merkittävä vaalirahoittaja, ja sitä kautta se on lisääntyvästi saanut itselleen myöteisiä edustajia eri edustajainhuoneisiin niin osavaltio- kuin liittovaltiotasollakin. Ja mitä enemmän kongressi päättää sijoittaa aseisiin, sitä suuremmat mahdollisuudet Sotekilla on antaa vaalirahoitusta.

Kommunismista islamismiin

1980-luvun lopulla presidentti Ronald Reagan ryhtyi ymmärtämättömyyttään(?) solmimaan aseidenriisuntasopimuksia Neuvostoliiton silloisen presidentin kanssa. Lisäksi pian koko valtio lakkasi olemasta hyläten sosialismin. Kun arkkivihollinen oli kadonnut, olisi USA:n kannalta ollut luonnollista leikata rajusti myös varustelumenoja. Kultamunia munivan hanhen henki oli vaarassa. Se ei käynyt päinsä. Sotekin piirissä alkoivat hälytyskellot soida. Piti keksiä uusi vihollinen. 

Mistä sellaisen yht'äkkiä keksisi? Käsite terroristi toki tunnettiin - sitä oli jo kauan käytetty yksilöistä tai ryhmistä, joiden naamataulu tai mielipiteet eivät oleet imperiumin maun mukaisia - mutta sana voitiin yhdistää vain ETA:an, IRA:han tai eräisiin palestiinalaisryhmiin, eikä niistä ollut uskottavaksi viholliseksi.

Sen sijaan eräissä muslimimaissa olivat radikaalit voimat päässeet valtaan. Tällaisia olivat  Iran jo vuosikymmen aiemmin sekä Afganistan uutena tulokkaana. Lisäksi neuvostojoukkojen vetäydyttyä Afganistanista alkoivat muista maista sinne taistelemaan saapuneet uskonveljet palata kotimaihinsa. Nämä jo alkuaan fanaattiset jihadistit eivät enää sopeutuneet normaaliin elämään. Siksi he nyt alkoivat taistella islamilaisen valtion puolesta myös omissa maissaan. Niinpä uusia kapinoita aloitettiin tai vanhoja elvytettiin mm. Algeriassa, Libyassa, Bosniassa, Kashmirissa, Tsetseniassa ja Filippiineillä. Näistä aineksista Sotek kehitti uuden viholliskuvan: islamismi.

Islamismilla tultiin tarkoittamaan nimenomaan militanttia islamia. Idea oli monin tavoin nerokas: käsite kun samalla implisiittisesti leimaa koko uskontoa. Vertauksena voisi ajatella että sana fasismi olisi viime sodan jälkeen korvattu sanalla kristinismi. Käsiteen lanseeraus olisi varmaan herättänyt suurta vastarintaa koko kristillisessa maailmassa. Mutta se on Usaeunia mikä tänään määrää maailman kieliopin. Mamelukit ja hottentotit tyytyköön siihen.

Kun käsitettä islamismi 1990-luvun alussa alettiin käyttää, nimenomaan islamin nimissä tehdystä länsimaihin kohdistuneesta väkivallasta ei ollut näyttöä eikä varinkaan itsemurhaiskuista. Muslimien tekemiä itsemurhaiskuja alkoi tapahtua ensimmäistä kertaa Libanonissa 1980-luvun alussa, jolloin niiden tarkoitus oli operatiivinen. Toisin sanoen niillä pyrittiin karkottamaan USA:n joukot pois maasta. Pyrkimys onnistui ja USA vetäytyi. Islam ei siis ollut iskujen motiivi, mutta se liittyi asiaan siten että mikäli niiden tekijät olivat muslimeja - kaikki eivät olleet - piti heidän perustella asia jotenkin uskonnon avulla. Islamhan kieltää lähtökohtaisesti itsemurhan ja keskiaikana syntyneet jihadin teoriat myös siviilien vahingoittamisen. Jotta kiellot voitaisiin kiertää, perusteluksi tuli se, että myös lännen politiikka vahingoittaa siviilejä. Seuravaksi menetelmän ja sen perustelun omaksuivat eräät palestiinalaiset viimeisenä keinonaan taistelussa Israelin miehityspolitiikkaa vastaan.

Länsimaita kohtaan länsimaissa ei islamin nimissä iskuja tuohon aikaan 1990-luvun alussa tehty. Ensimmäinen muslimien tekemäksi väitetty isku tapahtui vasta vasta vuonna 1993 New Yorkissa kohdistuen WTO:n rakennukseen.

Koska islamismi ei vielä tuolloin voinut olla uskottava viholliskuva, tarvittiin muitakin pahan valtakuntia. Aluksi tällaiseksi nostettiin Irak ja sen johtaja Sadam Hussein. Kun USA:n Bagdadin suurlähettiläs oli ensin vilauttanut vihreää valoa Saddamin suunnitelmille valloittaa Kuwait, vedettiin matto hänen jalkojensa alta ja Husseinista kruunattiin uusi Hitler. Sota oli kuitenkin pian ohi. Samaan aikaan horjutettiin Jugoslavian perusteita ja pian maahan saatiinkin aikaan etninen konflikti, jonka syntipukiksi nimettiin Serbia. Niinpä koko 1990-luvun pahan valtakuntaa edusti Serbia ja paholaista sen presidentti Milošević.

Islamismista terrorismiin

Edellä mainituilla uhkakuvilla Sotek sinnitteli koko 1990-luvun ja sai ylläpidettyä USA:n veronmaksajat lypsylehminään. Muhimassa oli kuitenkin paljon parempaa ja vuoden 2001 syyskuussa jysähti kunnolla. Kaksoistorneihin kohdistunut isku tuli niin ajallisesti kuin massiivisuudessakin taivaanlahjana Sotekille. Siksi monet eivät usko sitä sattumaksi. Oli miten oli, islamismi oli tuolloin tehnyt tehtävänsä ja sai mennä ainakin päävihollisena. Nyt viholliskuvaksi leivottiin terroristi ja taistelun kohteeksi terrorismi. Sana korvasi kirjainlukunsa ja rytminsä puolesta kommunismin islamismiakin paremmin. Aluksi uhka henkilöityi Osama bin Ladeniin ja hänen valtaisaan Afganistanin vuoren luolissa sijaitsevaan komentokeskukseensa, jota tosin ei koskaan löytynyt. Samalla paholaisleima lyötiin talibaneiksi kutsutulle uskonlahkolle, joka tuli myös tuhota. Kun tuhoamisoperaation kuviteltiin olevan ohi, kaivettiin jälleen esiin vanha kelpo Hitler, Saddam, ja aloitettiin hyökkäys Irakiin.

Irakin sotaa pitivät jotkut edeltäkäsin noin iltapäivän kestävänä huviretkenä. Eikä montaa päivää kulunutkaan kun G.W. Bush julisti, että tehtävä suoritettu. Riemu oli kuitenkin ennenaikainen, sillä pian alkoi paukkua ja pauke on nyt kestänyt 13 vuotta.

Irakiin kohdistettua hyökkäystä on yleensä pidetty epäonnistumisena. Sotekin kannalta tarkastellen Irak on kuitenkin varsinainen kultakaivos. 

Mutta hyvätkin kultakaivokset ehtyvät aikanaan. Tarvitaan uusia valtauksia, siis vihollisia. Niitä nostettiinkin hatusta tarpeen mukaan: milloin maailmaa uhkasi Iran ja milloin Pohjois-Korea.

Vanhaa arkkivihollista Neuvostoliittoa silti muisteltiin kaiholla. Sitä ei siis enää ollut, mutta sen rauniolla kökötteli yhä suuri Venäjä. Venäjän ongelma vain on siinä, että se on markkinatalousmaa ja vieläpä kristinuskoa uudelleen herättelevä valtio. Sitä ei siis voisi demonisoida ideologisin perustein. Piti keksiä muu peruste. Se että Venäjä pyrkisi valtaamaan takaisin aiempia alueitaan olisi sellainen. Mutta kun tämmöisestä toiminnasta ei ollut merkkiäkään. Keski-Aasian pikkuvaltiotkin, joita kukaan ei edes osaisi sijoittaa kartalle, saivat olla rauhassa.

Vuonna 2008 kuitenkin tehtiin hyvä yritys. Georgian NEDin valtaan asettama presidentti Shakasvili houkuteltiin pommittamaan Etelä-Ossetiaa. Etelä-Ossetia kuului neuvostoaikana Georgian tasavaltaan ja sinne se myös maan itsenäistyttyä liitettiin. Ossetian asukkaat, jotka eivät ole etnisesti georgialaisia, eivät kuitenkaan halunneet kuulua Georgiaan vaan Venäjään. Syntyi konflikti, joka päätettiin ratkaista väliaikaisesti lähettämällä alueelle rauhanturvaajia. Ratkaisusta tuli pitkäaikainen ja kesti aina siihen asti kun Shakasvili hyökkäsi alueelle. Venäjä reagoi nopeasti ja ajoi georgialaiset joukot pois. Venäjä ei kuitenkaan pyrkinyt valtaamaan Georgiaa, joten tämäkin konflikti kuivui ainakin Sotekin kannalta kokoon.

Vasta Ukrainan vallankaappaus ja sitä seurannut maan itäosien kansannousu johtivat siihen, että Putinista virallisesti saatettiin kruunata uusi Hitler. Sotekille tämä oli mannaa.


Muita valtakeskuksia

Sotek ei silti kokonaan määrää USA:n ulkopolitiikkaa. Muulla bisnesmaailmalla on myös omia intressejään ja sekin pyrkii parhaansa mukaan vaikuttamaan poliitikkoihin vaalirahoituksen avulla. Näiden intressit saattavat olla ristiriidassa Sotekin intressien kanssa. Esimerkiksi Lähi-Idässä jatkuvat sodat saattavat häiritä öljybisneksiä.

Muita merkitäviä tahoja ovat kristillinen oikeisto mikä käyttää valtaa myös demokratialaitosten kautta. Tälle porukalle on ominaista äärikonservatiivisten arvojen kannatus niin kulttuurissa kuin taloudessakin sekä täydellinen alistuminen Israelille. Tämä taas johtuu siitä, että he uskovat Israelin olevan Jumalan valitsema kansa. Fanaattisuudessaan tämä porukka ei juurikaan eroa isisin jengeistä.
Merkittävä vaikuttajaryhmä on myös Israelin etuja ajava AIPAC, minkä jäsenet ovat amerikanjuutalaisia. Vaikka juutalaisten osuus väestöstä on vähäinen, saattaa niidenkin äänillä olla ratkaiseva vaikutus usein tasaväkisissä presidentin vaaleissa. Lisäksi juutalaisen pääoman hallussa on monia mediataloja sekä Hollywoodin tuotantokoneisto lähes kokonaan. Niinpä jokaisen presidentiksi mielivän on välttämätöntä käydä harjoittamassa nöyristelyrituaaleja AIPAC:in kokouksessa.

Näiden lisäksi ovat Amerikan erityisyydestä vakuuttuneet patriootit, jotka koostuvat niin uskonnollisesti kuin poliittisesti kaikista ryhmistä. Osa heistä kannattaa muun maailman alistamista USA:n vallan alle perinteisen suurvalta-ajattelun mukaisesti. Osa ei sitä kannata, mutta hekin uskovat Yhdysvaltain historialliseen tehtävään johtaa maailmaa ja toimia sen poliisina. Näin ollen lopputulos on käytännössä sama kuin imperiumuskovaistenkin. Eli USA:n armeijan tulee olla maailman vahvin ja kaikkialla ja se on aina oikeassa.

Sitten on toki huomattava ja kasvava joukko niitä, joiden mielestä amerikkalaisten tulisi hoitaa vain omat asiansa eikä huseerata ympäri maailmaa.

Kokonaisuutena eri intressiryhmien taistelukenttänä toimivasta USA:sta on syntynyt kyborgi, jossa eri instituutiot CIA, FBI, NSA, Pentagon, ulkoministeriö ym. elävät omaa elämäänsä ja toimivat kuin valtio valtiossa. Pentagonin päämääränä tuntuu olevan kehittää uusia aseita perusteella että se pitää kehittää mikä voidaan kehittää riippumatta siitä, onko sille tarvetta. NSA:n pitää kuunnella ja tallettaa kaikki mikä teknisesti voidaan toteuttaa jne. Kyse on evoluutioprosessista, mikä ei enää ole kenenkään hallinnassa. Sen voi pysäyttää ainoastaan talousromahdus, mikä tosin onkin väistämätön maan nykyisen taloudellisen kehityksen valossa. Siitäkään ei välttämättä seuraa hyvää, sillä jos maa romahtaa, emme voi tietää mikä hihhuliryhmä saa haltuunsa ydinaseiden laukaisuun tarvittavat koodit.